Teksti: Kirsi Seppälä, kuva: Mika Mutru
Sauli Salmela voitti neljättä kertaa purjelennon maaliinlaskun Suomen mestaruuden.
Purjelennon maaliinlaskun Suomen mestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1995 alkaen. Sodankyläläinen Sauli Salmela on osallistunut niistä jokaiseen.
–Katsoin lentopäiväkirjat läpi ja näin on. Tästä on tullut tapa, josta ei enää voi olla poiskaan. Sama matka sieltä on tänne ja täältä sinne. Hyvinkää on kauin paikka, missä olen kilpaillut. Räyskälään tulee vähän lyhyempi matka ja Selänpäähän myös, Salmela tuumailee.
Kun kilpailuun on lähtenyt kolmen hengen joukkue, on mukaan otettu oma kone. Jos kerhosta on vain yksi osallistuja, on kisapaikalta tarvittaessa lainakone.
–Muutaman kerran olen lähtenyt yksin kilpailuihin, jolloin olen saanut koneen paikan päältä. On siinä aina tasoituskerroin, jos joutuu oudommalla koneella lentämään, Salmela vertailee.
Aktiivinen lentäminen ja kilpaileminen on tuottanut Salmelalle tulosta. Tänä vuonna hän voitti neljännen kerran maaliinlaskun Suomen mestaruuden.
– Lisäksi minulla on muutama hopea ja pronssi sekä joukkueesta lukematon määrä, hän luonnehtii.
Jänkäpellolle lasketaan tarkasti
Salmela arvelee pohjoisten olosuhteiden vaikuttavan hänen maaliinlaskutaitoonsa.
– Maastolaskupaikat ovat täällä harvassa. Olen pari kertaa tehnyt Pudasjärvellä turvesuolle laskun, ja siellä on väljempää. Pellot ovat lyhyempiä täällä kuin etelässä, mutta toisaalta ympärillä oleva puusto ei ole yhtä korkeaa varsinkaan, jos on jänkäpeltoja. Silloin ei tarvitse tulla alas niin jyrkällä kulmalla, hän kertoo.
– 150 metriä on lyhin pelto, mihin olen tullut laskuun ja vielä jäi 50 metriä käyttämättä. Pelto oli pinnaltaan sen muotoinen, että se jarrutteli. Laskuun pitää tulla riittävällä nopeudella, muttei ylinopeudella, hän mainitsee.
Maaliinlaskua Salmela kuvailee jokamiehenlajiksi.
–Jokainen pärjää, kun viitsii vähänkin skarpimmin ottaa laskeutumisen, hän sanoo vaatimattomasti.
Aiemmin Pohjois-Suomessa pidettiin omia maaliinlaskukilpailuja, joissa oli kaksi tasoa: alle ja yli 50 tuntia lentäneet. Oppilaat, joiden lupakirja ei ollut vielä valmis, saivat osallistua niin, että naapurikerhon opettaja oli kyydissä varmistamassa. Yksi Salmelan oppilaistakin voitti kerran kisan. Nyt näitä kisoja ei enää ole, koska purjelentotoiminta on vähentynyt Pohjois-Suomessa.
–Olemme saaneet jollain tavalla purjelennon säilymään. Sodankylässä on kourallinen lentäjiä, joilla on purjelentolupakirja voimassa. Se oli taitekohta, kun kansallinen lupakirja piti muuttaa EASA-lupakirjaksi, Salmela sanoo.
Salmelalla on 37 vuoden kokemus
72-vuotias Salmela tuntee pohjoisen purjelentotoiminnan kuin omat taskunsa. Hän on lentänyt vuodesta 1989.
– Innostukseni on paljon aikaisemmalta ajalta, mutta koska kotoa kentälle kulkeminen oli hankalaa, jäin odottamaan, että saan kulkupelin. -80-luvun lopulla oli työputki, ja siitä jäi varaa lähteä tähän mukaan. Lennonteorian, sen mitä kirjastoautosta löytyi, kahlasin läpi jo -70-luvulla, hän taustoittaa.
Salmela on ollut purjelennon opettajana vuodesta 1993, tällä hetkellä ainoana Sodankylässä.
– Tiimaa on 1150 tuntia ja startteja 3200. Opettajana lyhyttä keikkaa tulee paljon, hän tiivistää.
Salmela kertoo, että aiemmin oli toisellakin kaverilla opettajakelpuutus voimassa, mutta hänellä on vielä vanha lupakirja. Sen sijaan yksi uusi LAPL A -opettaja on.
–Tähtäimemme on, että saisimme muutamia kavereita lisää mukaan, Salmela kannustaa.

Tuima pohjoistuuli haastoi maaliinlaskun SM-kisaajat
Teksti ja kuvat Mika Mutru, kuva Vesa Väyrynen
Sodankylän Ilmailukerhon lentotoiminta alkoi tasan 60 vuotta sitten. Purjelennon maaliinlaskun SM-kilpailu Sodankylän lentokentällä 5.9.2026 sopi mainiosti tämän merkkipaalun ympärille. Kuin kruunuksi meni SM-mestaruus kultamitalin kera ansaitusti Sodankylään, maaliinlaskukisojen konkari Sauli Salmelalle.
Hopealle kiritti vain 0,3 virhepisteen erolla Marko Terävä Räyskälästä. Pronssimitalin kuittasi Kari Kaarakainen Imatralta, ero voittajaan 1,8 virhepistettä. Joukkuekilpailun mestaruus meni Räyskälän IK:lle.

Tuima kilpailu pohjoistuulessa
Tämän vuoden purjelennon maaliinlaskun SM-kilpailu kisattiin pohjoisessa. Syksyn merkit olivat lauantaina 5.9. jo selvästi näkyvissä Sodankylässä. Ruska keltasi lehtipuita ja kisapäivän aamuna matala kostea pilvi peitti lentokenttää, topakan ja puuskaisen pohjoistuulen kiidättäessä sadekuuroja kentän ylitse. Lämpötilakin oli alle 10 astetta.
Paikalliset tunsivat tilanteen kuitenkin ”etelän variksia” paremmin ja kilpailunjohtaja Kari Korvanen saattoi sadetutkan perusteella ilmoittaa sateen lakkaavan ja riittävän pilvikorkeuden tulevan niin, että kisat aloitetaan kello 13. Suurin piirtein radan 34 suuntaisessa tuulen tuiverruksessa kisapilotit saivat koneensa mallikkaasti kokoon ja starttivalmiiksi. Kouvolan suunnasta kisoihin osallistui K-8b, Oulusta Ka-6CR ja Räyskälästä SZD 51-1 Junior. Sodankylän oma Junior oli valmiina platalla ankkurissa.
Edellisen kerran purjelentäjät kisasivat SM-maaliin laskuista juuri Sodankylässä viisi vuotta sitten. Nytkin järjestelyt olivat kerrassaan ensiluokkaiset, täysi tunnustus Sodankylän Ilmailukerholle.
Hinaukset hoituivat sujuvasti Cessna C182P Skylanella, catering pelasi juhlapäivällistä myöten ja päätuomari Eero Annebergin valvoma tulospalvelu tuotti pisteet taululle sitä mukaa kuin kisa edistyi. Kuten 2021, tälläkin kertaa paikalla oli ammattitaitoinen kuuluttaja. Paikallislehti Sompion toimittaja vieraili kisassa haastattelemassa tapahtumasta ja purjelennosta yleensäkin.

Kymmenen kokenutta SM-taitajaa
Maaliin laskun SM-kilpailu käytiin kisan SM-sääntöjen mukaisesti. Laskusarka oli rakennettu kiitotien 34 vasemmalle puolelle, hieman viistosti kohti kiitotietä niin, että laskeutuneet koneet oli helppo siirtää nopeasti pitkän päällystetyn kiitotien reunaan rullaustiepistolle ohjaajan vaihtoa ja uutta starttia varten.
Kilpailijoita oli mukaan ilmoittautunut tällä kertaa 10, mihin varmaankin vaikutti kisapaikan sijainti pohjoisessa. Siitä huolimatta paikalle oli tultu niin Imatran, Kouvolan, Räyskälän kuin Oulunkin ilmailukerhoista. Kaikilla kokemusta vankasti niin purjelennosta kuin maaliin laskun SM-kilpailuista, olivatpa ne etelässä taikka pohjoisessa.
Napakka ja puuskainen tuuli oli onneksi lähes laskusaran suuntainen. Lisäksi saran sijainti kenttäalueella saattoi vaikuttaa siihen, ettei lähestymisen aikana tuntunut olevan mitään erityisiä maaston aiheuttamia pyörteitä.
Maaliinlasku on taitolaji
Maaliinlaskukilpailuja on purjelennossa pidetty kerhoissa siitä lähtien, kun purjelentoa on harrastettu. Vaihtelevissa olosuhteissa ja eri lentopaikoilla lennettynä se ei ole ihan helppo laji. Tavoite on, että lasku osuisi mahdollisimman vähillä pituuspisteillä nollaviivan tuntumaan tai jopa nollaan, jäämättä vajaaksi.
Hyvä maaliinlaskutaito kuitenkin tukee – mitä eivät kaikki ehkä muista – hyvää ja tarkkaa laskutaitoa myös silloin, kun siihen liittyy ylimääräistä painetta, eli maastolaskutilanteissa.
Kisaan osallistuminen ei vaadi sinänsä suuria panostuksia, vaan pääosin kiinnostusta kehittää omaa laskeutumistaitoa ja sen tarkkuutta. Kilpailusarka reunaesteineen ja mitattava tulos on kuitenkin eri asia, kuin laskea enemmän tai vähemmän suurpiirteisesti kotikentän vapaana olevalle laskualueelle. Ken on kylmiltään maaliinlaskuja SM-saralle kokeillut, voinee myöntää, ettei hyvä osumatarkkuus –toistuvasti olekaan ihan simppeli asia.
Tulokset
Henkilökohtainen kilpailu
Sija nimi kerho virhepisteet kone
1. Sauli Salmela Sodankylän IK 7,1 SZD 51-1 Junior
2. Marko Terävä Räyskälän IK 7,4 SZD 51-1 Junior
3. Kari Kaarakainen Imatran IK 8,9 K-8b
Joukkuekilpailu
Sija joukkue yhteispisteet
1. Marko Terävä, Mika Mutru, Riku Rissanen 47,6
2. Ville Runtti, Tommi Rantala, Kari Kaarakainen 69,6
3. Antti Taimioja, Matti Keränen, Sauli Salmela 86,8







