Aeroxs – neljästä naisesta tuli yksi joukkue

Julkaistu

Teksti Seija Suihkonen
Kuvat Teksti ja kuvat Seija Suihkonen
Kesällä Aeroxsilla oli ”peruskuntokausi” eli joukkue treenasi blokkeja ja muun muassa henkilökohtaisia lentotaitoja.

Neljän naisen muodostelmahyppyjoukkueella Aeroxsilla on yli 80 vuoden hyppykokemus. Tavoitteellinen harjoittelu on hitsannut tiimin yhteen. Maailmanmestareita heistä tuskin tulee, mutta se ei estä treenaamasta kuin huiput.

Noni! Olihan siellä tapahtumia, sanoo Emilia Sormunen tullessaan tuulitunnelin ovesta ulos ja riisuessaan kypärää päästään. Perässä tuleva joukkue puhisee ja päivittelee.

– Siinä ei mennyt oikein mikään hyvin.

On lämmin kesälauantai ja Aeroxs viettää kuukausittaista treeniviikonloppua Pyhtään Aeronauticassa. Tänä viikonloppuna joukkue keskityy blokkidrilleihin.

– Ollaan vähän niin kuin peruskuntokaudella  ja voidaan harjoitella sellaisia juttuja, joita ei tehdä enää talvella, eli nyt keskitytään hiomaan yksityiskohtia, Eija Suvala selittää.

Aeroxs on yhtä kuin Eija Suvala, Emilia Sormunen, Pirre Löfgren ja Rika Nakamura – Suomen naisten FS 4-way -joukkue, joka kasattiin noin puolitoista vuotta sitten ja kilpaili ensimmäisen kerran pääsiäisen nurkilla tuulitunnelilentämisen World Cupissa Ranskassa.
Joukkue lensi kisoissa naisten sarjan Suomen ennätyksen, 24 pistettä yhdellä kisakierroksella, mutta pitää oikeastaan tärkeämpänä kotiin tuomisenaan kisakokemusta.

– Nyt tiedetään, miten tämä meidän combo toimii kisatilanteessa, miltä joukkuekaverin naama näyttää tiukassa tilanteessa, kun jännittää ja miten lähdetään tästä eteenpäin rakentamaan rutiineja seuraavaan kisaan, Suvala listaa.
Aeroxsin päätähtäin on tuulitunnelilentämisen MM-kisat Münchenissä maaliskuussa 2027.

Aeroxs-joukkueessa ovat Rika Nakamura (vas.), Emilia Sormunen, Pirre Löfgren ja Eija Suvala. Kuva: Seija Suihkonen

 

Haaveena pienten naisten joukkue
Eija Suvala on kisannut 4-way-joukkueessa taivaalla ja tuulitunnelissa yli 20 vuotta. Hänellä oli jo vuosia ollut ajatus päästä kokeilemaan hyppäämistä ”pienten naisten” joukkueessa.

Kun Suvala ja Sormunen sitten maaliskuussa 2025 vetivät skillscampia Aeronauticalla, moni palanen loksahti kohdilleen. Leirillä mukana oli jo Löfgren, ja Nakamurakin sattui kysymään viime hetkillä, mahtuisiko vielä mukaan. Nelikko lensi viikonlopun aikana erikseen ja yhdessäkin aivan leirirupeaman lopussa.

– Eija oli jo siinä vaiheessa tökkinyt minua kylkeen monesti, että hei… olisiko se nyt tässä, Sormunen muistelee.
Ja olihan se!

Pian leiriviikonlopun jälkeen Suvala (pituus 155 cm) laittoi viestiä Nakamuralle (158 cm) ja Löfgrenille (163,5 cm). Sormunen (162 cm) oli siinä vaiheessa jo suostunut mukaan.

– Minulle ProTeamin jäsenet ovat aina olleet sankareita, ja kun minua pyydettiin tiimiin, se tuntui mahtavalta, Nakamura kertoo.
2000-luvun alussa perustettu Pro Team on Suomen tunnetuin FS-joukkue. Eija Suvala hyppäsi siinä vuosina 2007–2021, Emilia Sormunen 2012–2021. Molemmat olivat jo silloin tottuneet tiukkaan tavoitteelliseen treenaamiseen.

Suvalalla oli uudellekin tiimille vaatimus – jokaisen täytyy sitoutua hommaan tosissaan.
– Pitää olla selkeä tavoite, ja kaikki tekevät tosissaan töitä sen eteen. En olisi lähtenyt tähän, jos käydään ”vain vähän lentelemässä”, hän sanoo.
Löfgrenille sitoutuminen on tarkoittanut painon pudottamista, Nakamuralle puolestaan tavoitteellista kuntosalitreeniä, jotta paino nousisi.
Suvala itse lähtee kerran kuukaudessa perjantaina töistä aikaisemmin ja matkustaa Oulusta treeneihin Pyhtäälle. Sormuselta on vaadittu kärsivällisyyttä, sillä hän kävi pian tiimin ensimmäisen treeniviikonlopun jälkeen leikkauksessa ja joutuu kuntouttamaan kehoaan kisakuntoon.

– En kuvittelekaan, että me voitetamme joskus maailmanmestaruuden, eikä se haittaa. Olen joskus hypännyt yli 25 pisteen keskiarvolla, ja tyttötiimillä olisi kova päästä siihen, mutta ei sekään ole olennaista. Me näemme itse, miten kehitymme ja jos tässä iässä pääsee treenaamaan terveenä, niin jo se olisi hienoa, Suvala pohtii.
Aeroxsin keski-ikä on 47 vuotta.

Kuivaharjoittelu on tärkeä osa hyppäämistä. Hypyt käydään läpi monta kertaa ennen kuin mennään puvut ja kypärät päässä tuulitunneliin.

 

Kova fyysinen kunto on tärkeää
Televisioruudun ympärillä katsellaan videoita pää kallellaan. Suvala naputtaa näppistä ja pysäyttää kuvan välillä. Nakamura kaataa muille vitamiinishotit.
– Tuossa sinun olisi hyvä mennä pikkuisen enemmän sivulle…
– Tässä jalka tulee tosi hyvin kohdilleen…
– Tuntuiko tässä, että siinä oli tarpeeksi tilaa? Suvala summaa, kyselee ja analysoi.

Aeroxsia valmentaa ruotsalainen pitkänlinjan FS-hyppääjä ja -valmentaja Mattias Nord. Talvella Nord on mukana Aeronauticalla, mutta kesäisin joukkue treenaa keskenään.

Videolta katsotaan yksityiskohtia, joita harjaantumaton silmä ei edes tajua. Yksityiskohtien viilaaminen kertoo kuitenkin siitä, että Aeroxs ”ei vain lentele” tunnelissa.

Neljän työssäkäyvän ja eri puolilla Suomea asuvan naisen aikataulujen yhteen sovittaminen on palapeli, johon suhtaudutaan vakavuudella. Treeniviikonloput sovitaan puoli vuotta eteenpäin, ja jos jää pois, pitää syyn olla todella vakava.

– Oma elämä sovitetaan niin, että treeneissä on kunnossa, ja siinä perheen tuki on todella tärkeä, Sormunen sanoo ja muut nyökyttelevät samanmielisenä.

Aeroxs harjoittelee treeniviikonlopun aikana tuulitunnelissa yhteensä kaksi tuntia. Päivä alkaa aamujumpalla ja yhteisellä aamupalalla. Ensimmäinen 15 minuutin lentosessio on kello 10. Sen jälkeen lennetään kahden tunnin välein. Välissä katsotaan videot ja käydään läpi seuraava harjoitussetti. Päivä on tiivis, lounaaksi haukataan eväsleivät samalla kun analysoidaan hyppyjä.

Pitkät päivät vaativat hyvää henkistä ja fyysistä kestävyyttä.
– Vaikka kisasuoritus kestää vain 35 sekuntia, pitää olla niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että jaksaa tehdä täysillä myös viimeisen treenipäivän viimeisen hypyn, Suvala sanoo.

Lajissa tarvitaan hyvää hapenottokykyä, keskivartalon hallintaa ja voimaa. Siksi treeniviikonloppujen välillä joukkueen jokainen jäsen käy myös kuntosalilla sekä tekee juoksu- ja pyörälenkkejä.
– Nämä eivät ole vain viikonlopun treenejä. Tosissaan treenaaminen vaikuttaa arkeen ja kaikkeen tekemiseen. Ja on muistettava myös palautuminen. Ennen treeniviikonloppua ei voi lähteä festareille vaikka mieli tekisi, vaan pitää varmistaa, että jaksaa vetää ne treenit täysillä, Sormunen muistuttaa.

Aeroxs tuumii, mitä seuraavaan lentoon pitäisi parantaa.

 

Joukkueen nimeä mietittiin pitkään
Aeroxsissa on yhteensä yli 80 vuotta kokemusta laskuvarjohyppäämisestä ja yli 8 500 hyppyä hyppypäiväkirjoissa. Jokainen oli myös kilpaillut 4-way-joukkueessa jossain vaiheessa hyppyuraansa. Silti joukkue aloitti täysin alusta.

– Me lähdettiin ihan perusteista, kuten siitä, millainen on A-kuvio. Vaikka olin kilpaillut joukkueessa, siitä oli kauan aikaa ja olin unohtanut kaiken, ja viime syksynä tuntui, että pää pursusi tietoa, kun opettelemista oli niin paljon, joukkueen junnuksi itseään kutsuva Nakamura kertoo.
Kotiläksynä treeniviikonloppujen välillä tiimiläisillä onkin viikoittain mentaaliharjoituksia.

– Sanotaan, että 75 prosenttia tässä lajissa tulee päästä. Vauhti on sellainen, että kun yhtä liikettä tekee, pitää jo miettiä seuraavaa kuviota. Siksi päätäkin pitää treenata, Sormunen sanoo.

Päätä jouduttiin käyttämään myös nimen keksimisessä. Avuksi kokeiltiin tekoälyä ja makusteltiin muun muassa Ladybugia ja Lentomuijia. Lopulta kuitenkin yhteistyökumppani Aeronautica haluttiin jotenkin nimeen.
– Siitä tuli Aero, sanoo Suvala.
– Ja kun olemme näin pieniä, niin siihen perään sitten XS, kaikki lisäävät lähes yhteen ääneen.
– Sittenhän selvisi, että Aerox on japanilainen skootteri, ja kuinka ollakaan onhan tässä lajissa yksi moottoripyöräkin, Sormunen virnistää.
Yksi maailman parhaista 4-way-joukkueista on belgialainen HayaBusa NMP Pch. Vaikka joukkue otti nimensä muuttohaukasta, sillä hayabusa tarkoittaa japanin kielellä muuttohaukkaa, on Hayabusa myös Suzukin moottoripyörämalli.

Yhteishenki on Aeroxsin vahvuus
Lauantai-iltana pasta-, burgeri- ja salaattiannokset uppoavat pitkän treenipäivän jälkeen. Nauru raikaa, kun Löfgren kertoo, miten kävi näkötestissä. Sitten muistellaan lasten koulusattumuksia – ja taas nauretaan. Pöytä on täynnä energiaa, vaikka kello lähentelee iltaseitsemää ja saunakin on jo lämmin.

– Meille on sujuvaa olla porukassa. Meillä on kivaa treeneissä ja kilpailuissa, Suvala selittää.
– Ei ole! huikkaa Löfgren väliin ja väittää, että vihaa kilpailemista.

Löfgren harjoittelisi vaikka kuinka paljon, mutta onko pakko kilpailla, hän kysyy ja nauraa päälle. Löfgren on jopa nähnyt unta, että Suvala oli heittänyt hyppykamat hänen jalkoihinsa ja todennut, että tämä oli nyt tässä.

Sitä ei kuitenkaan tapahdu, vakuuttavat muut kolme pöydän ympärillä. Intensiiviset treeniviikonloput, aamujumpat, treenipäivien yhteiset eväät ja lauantai-illan saunahetket ovat hioneet Aeroxsista yhtenäisen ja toimivan tiimin.
– Se on meidän vahvuus. Kaikki tietää mitä tehdään ja miksi, eikä kukaan suutu tai ketään ei heitetä ulos joukkueesta, vaikka mokaa. Me ollaan me, Suvala summaa.

Combossa Suvala on kokeneimpana kapteeni ja treenien suunnittelija, Löfgren hoitaa asiat ennen kuin kukaan on huomannutkaan, että niitä pitäisi hoitaa, lehmänhermoinen ja rauhallinen Nakamura paljastui tiimikavereiden yllätykseksi someosaajaksi ja sai somevastaavan paikan, Sormunen pitää yllä hyvää mieltä ja toimii tiimin personal trainerina.

Nakamura havainnollistaa Aeroxsin tiimihenkeä esimerkillä. Kun kisatilanne jännittää, valmentaja Mattias Nord kehotti miettimään jotain rauhoittavaa paikkaa.
– Minä mietin sitä, kun olemme Aeronautican tunnelin eteisessä ja menossa sisälle tunneliin. Minulle se on rauhoittava paikka. Se kertoo siitä tunnelmasta, mikä meillä on treeneissä tämän tiimin kesken, Nakamura kiteyttää.

Seuraa joukkueTTA sosiaalisessa mediassa
Instagram: @aeroxs.team
Facebook: Aeroxs: 4 Way Formation Skydiving Team

FS 4-way
– FS eli formation skydiving eli muodostelmahyppääminen on laskuvarjourheilun laji, jossa kilpaillaan sekä tunneli- että taivaskisoissa.
– FS 4-way-kisoissa nelihenkinen joukkue muodostaa ennalta määrättyjä kuvioita, joista saa pisteitä.
– Pisteitä kerätään kahden tyyppisillä muodostelmilla; randomeilla ja blokeilla. Randomit ovat yksittäisiä kuviota, blokit kahden muodostelman sarjoja, joiden välissä vaaditaan siirtymä. Yhdestä random-kuviosta saa yhden pisteen, blokista 2 pistettä.
– Random-vaihtoehtoja on 16, blokkeja 22.
– Yhdessä hypyssä on yleensä 3–5 eri kuviota, joita joukkue toistaa niin monta kertaa kuin ehtii 35 sekuntia kestävän kisasuorituksen aikana.
– Kuvioyhdistelmät arvotaan joka kierrokselle ja joukkueet saavat ne viimeistään kaksi tuntia ennen kilpailun alkua.
• Tuulitunnelikisoissa hypätään 10 kierrosta, yksi kierros kestää 35 sekuntia.
• Joukkueet asetetaan paremmuusjärjesteykseen kierroksilta saadun yhteispistemäärän mukaan.
• Kevään World Cupissa Aeroxs hyppäsi keskiarvolla 186 pistettä. Voiton vei Kiina keskiarvolla 302.
• Aeroxsin yhden kierroksen ennätys on 24 pistettä.
– Naisten voimassa oleva maailmanennätys FS 4-wayssä tunnelissa on 47 pistettä yhdellä kierroksella. Se on vuodelta 2022.
– Hayabusa pitää nimissään yhden kierroksen pistemaailmanennätystä: 62 pistettä 35 sekunnissa. Sen joukkue hyppäsi taivaskisoissa Australiassa 2019.

Aeroxs – neljä naista

Eija Suvala
Ikä: 50
Ammatti: yrittäjä
Asuinpaikka: Oulu
Perhe: uusioperhe, jossa aviomiehen lisäksi kolme tytärtä, 25-, 23- ja 14-vuotiaat
Muut harrastukset: laskuvarjohyppy, kaikenlainen urheilu, pyöräily, hiihto, kuntosali, luonnossa liikkuminen koiran kanssa, lumilautailu

Emilia Sormunen
Ikä: 44
Ammatti: toimistopäällikkö
Asuinpaikka: Emäsalo
Perhe: puoliso
Muut harrastukset: kuntosali, hiihto, lenkkeily, retkeily, ammunta, kaikenlainen ulkoilu

Pirre Löfgren
Ikä: 51
Ammatti: lentoemäntä
Asuinpaikka: Espoo
Perhe: kotijorma ja 3 tyttöä. 19, 17, 17-vuotiaat
Muut harrastukset: hyppääminen ja tunneli, joskus jumppa, ulkoilu mm. lasketellen.

Rika Nakamura
Ikä: 45
Ammatti: vanhempi asiantuntija
Asuinpaikka: Jyväskylä
Perhe: puoliso ja kaksi lasta 6- ja 7-vuotiaat
Muut harrastukset: laskuvarjohyppy, kuntosali, laskettelu ja lasten kanssa ulkoilu

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat: Ilmailun uutiset

Ilmailuliitto puolustaa laskuvarjohyppääjiä Porissa

Ilmailuliitto pitää kiinni harrastajien ilmatilasta

Tuomo Kokkonen varmisti F5J-liidokkien Suomen mestaruutensa

Lennokit nousivat Huippuvuorten rinteille

Nid d’Aigle – Marokon keväinen helmi

Hyppääjien määrää lisättiin aina onnistumisen jälkeen

Kupumuodostelmahyppääjät tekivät uuden Suomen ennätyksen

Lisää artikkeleita