Ilmailijoilla kovan onnen sunnuntai

Julkaistu

Teksti STT
Kuvat Ilmailun arkisto

Kaksi ihmistä loukkaantui sunnuntaina kahdessa erillisessä ilmailuonnettomuudessa, STT kirjoittaa.

Ensimmäinen tapahtui aamupäivällä Paimiossa Varsinais-Suomessa. Moottoroitu trike oli harjoittelemassa kiitotiellä rullaamista pienkoneiden harjoituspaikalla, kun kone nousi yllättäen ilmaan. Kone lensi muutamia satoja metrejä, osui useita kertoja maahan ja pysähtyi lopulta pellolle.

Loukkaantunut lentäjä oli tajuissaan, ja hänet vietiin sairaalaan.

Trike on pieni lentolaite, jossa on kori, istuin, pyörät ja moottori. Sen siipi muistuttaa riippuliidintä.

Toinen onnettomuus sattui iltapäivällä Pohjois-Pohjanmaalla. Pudasjärven lentokentältä matkaan lähtenyt liitovarjoilija joutui muuttuneiden ilmavirtausten vuoksi tekemään hätälaskun. Lievästi loukkaantunut lentäjä toimitettiin helikopterilla jatkotutkimuksiin.

Lähde: STT

Ilmailu-lehden artikkelit

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Saapuvat: ilmailun uutisia

Hiljaisuutta ja voimaa – purjelento Alppien yllä

Jämillä lennettiin taas vanhaan malliin

Yhdistyksen jäsenyyttä ei saa pakolla

Harrasteilmailun koulutustietojen kokoamiseen tarvitaan apua

Lisää artikkeleita