Ahdingossa oleva Ilmailumuseo ei toistaiseksi tähyile Malmille

Julkaistu

Teksti Jukka Hämäläinen/Vantaan Sanomat
Kuvat Päivi Tuovinen/Vantaan Sanomat

Ikääntyneiden ja ahtaiden tilojensa kanssa kamppaileva Ilmailumuseo on etsinyt uusia tiloja eri suunnilta. Helsingin kaupunki puolestaan aikoo suojella vuonna 1938 valmistuneen Malmin lentokenttärakennuksen ja sen vieressä sijaitsevan lentokonehallin.

Sopisivatko nämä historiallisesti arvokkaat rakennukset Ilmailumuseolle, museonjohtaja Pia Illikainen?, Vantaan Sanomat -lehdessä kysytään.

– Malmin kentästä ei ole tehty yksityiskohtaista selvitystä, vaikka se onkin ollut mukana vaihtoehtojen joukossa, hän sanoo.

Illikainen pohtii, mahtaisiko museon sijainti tulevan asuinalueen keskellä olla sopiva.

– Malmilla toki on merkittävä historia, mutta olemassa olevat tilat olisivat museolle liian pienet. Sinne sijoittuminen vaatisi lisärakentamista.

Ilmailumuseosäätiö neuvotteleekin parhaillaan museon sijoittumisesta Helsinki-Vantaan lentoaseman lähelle. Kohteena on Finnairin käytöstä vapautunut rahtiterminaali Rahtitiellä.

– Olemme neuvotelleet kiinteistönomistajan LAK Real Estaten kanssa tiloista jo viime vuoden loppupuolelta asti. Neuvottelut ovat nyt aiesopimusvaiheessa. Kiinteistön omistaja tekee parhaillaan omaa arviotaan, Illikainen sanoo Vantaan Sanomille.

Sijainti Vantaalla lentoaseman läheisyydessä on hänen mukaansa ollut toistaiseksi ”ainut linja, jota on viety eteenpäin”.

– Muita vaihtoehtoja on tutkittu alustavasti.

Uuden museon arvioidaan maksavan viisi miljoonaa euroa. Valtio on luvannut kolme miljoonaa, jonka lisäksi omaa rahoitusta pitäisi löytyä kaksi miljoonaa.

Ilmailumuseosäätiö on etsinyt nykyiselle museorakennukselle uusiokäyttöä. Säätiö omistaa sen, ja se sijaitsee Finavian tontilla. Omarahoituksesta keskustellaan parhaillaan Finavian ja Vantaan kaupungin kanssa.

– Osa rahoituksesta voitaisiin mahdollisesti kerätä kansalaiskeräyksellä, Illikainen pohtii.

Uudet tilat mahdollistaisivat Ilmailumuseon kehittämisen aivan uudella konseptilla ja liiketoimintamallilla. Nykyisissä tiloissa se on ollut mahdotonta, sillä päänäyttelyhallit ovat lämmittämättömiä.

Museon vuokrasopimus tontista päättyy vuonna 2022, mikä asettaa takarajan uusien tilojen saamiselle.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita