Lennoilla menehtyneiden määrä kääntyi nousuun 2018

Julkaistu

Teksti Markku Pervilä
Kuvat EASA
Huipputurvallisen vuoden 2017 jälkeen lennoilla kuolleiden matkustajien määrä kääntyi uuteen nousuun viime vuoden suurissa onnettomuuksissa. Turvallisuusjärjestö EASA kuitenkin korostaa, että lentäminen on yhä erittäin turvallinen liikennemuoto.
Viime vuonna ihmishenkiä vaatineiden onnettomuuksien määrä kohosi edeltäneen vuoden nollatasolta. Vuonna 2017 suurilla suihkumatkustajakoneilla ei nimittäin ollut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta, hollantilainen konsulttiyhtiö To70 kertoo.
To70:n ja Aviation Safety Networkin ynnäilyjen mukaan viime vuonna liikennelennoilla menehtyi yli 500 henkilöä. Molemmat painottavat sitä, että suuret onnettomuudet ovat edelleen erittäin harvinaisia.
Viime vuoden tilastoissa hollantilaisyhtiö asettaa kuoleman todennäköisyyden liikennelennoilla 0,36 tapaukseen miljoonaa lentomatkaa kohti. Toisin ilmaistuna tämä tarkoittaa noin yhtä kuolemantapausta jokaista kolmea miljoonaa lentoa kohti, Reuters kirjoittaa.
Vuonna 2017 kuolemantapauksia oli 0,06 jokaista miljoonaa lentomatkaa kohti. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana tapausten keskiarvo on ollut 0,24 kuolemaa per miljoona lentoa.
Huipputurvallisena vuonna 2017 maailmassa sattui 13 kuolemantapausta kahdessa onnettomuudessa. Molemmissa oli osallisena alueellinen potkuriturbiinikone, ei siis suuri matkustajasuihkukone.
 
Isot turmat synkensivät vuotta 2018
 
Parin viime vuosikymmenen aikana lentomatkustuksesta on tullut entistä turvallisempaa. Vertailun vuoksi vuonna 2005 maailmassa menettiin kaikkiaan 1 005 ihmishenkeä kaupallisilla lennoilla, Aviation Safety Network huomauttaa.
Suurista onnettomuuksista huolimatta vuosi 2018 jää historiaan yhtenä siviili-ilmailun turvallisimmista. Ihmishenkien määrällä mitattuna 2018 on kaikkien aikojen yhdeksänneksi turvallisin vuosi.
Vuoden tuhoisin onnettomuus sattui 29. lokakuuta, kun malesialaisen Lion Airin Boeing 373 MAX 8 putosi Jaavan mereen heti noustuaan Jakartan lentokentältä. Turmassa kuolivat kaikki 189 matkustajaa ja miehistön jäsentä.
Toukokuussa Cubanan operoima Boeing 737-201 putosi Havannan lentokentän liepeille, jolloin kaikki 112 ihmistä menettivät henkensä. Toukokuussa US-Bangla Airlines törmäsi laskeutuessaan Nepalin kansainväliselle lentokentälle sillä seurauksella, että mukana olleista 71 henkilöstä 51 menehtyi.
Helmikuussa venäläisen Saratov Airlinesin lentokone putosi nousun jälkeen Stepanovskojen kentällä, jolloin kaikki 71 ihmistä kuolivat. Samassa kuussa Aseman Airlinesin onnettomuudessa menehtyi 66 henkilöä Iranissa, Flight Global summailee onnettomuustilastojaan.
 
EASA: Turvallisuus vaatii jatkuvaa työtä
Euroopan lentoturvallisuusjärjestö EASA (European Aviation Safety Agency) vertaa viime vuoden kuolemantapauksien määrää vuoteen 2015, jolloin lennoilla kuoli 533 henkilöä. EASA:n tilastojen mukaan viime vuoden 11 kuolemaan johtanutta onnettomuutta ovat lukumääränsä puolesta linjassa viimeksi kuluneiden neljän vuoden kehityksen kanssa.
EASA:n mukaan eräs erikoisimmista onnettomuuksista tapahtui Sveitsissä, jossa turistilennolla ollut museolentokone Junkers Ju 52 törmäsi vuorenseinään. Tämä harvinainen tapaus oli ainoa ihmishenkiä vaatinut onnettomuus EASA:n jäsenmaissa viime vuonna.
– Lentoturvallisuus ei ole milloinkaan itsestäänselvyys, vaan meidän kaikkien pitää jatkuvasti toimia yhdessä matkustajien, miehistön jäsenten ja sivullisten kansalaisten suojaamiseksi, EASA sanoo tiedotteessaan.
Järjestön mielestä teknologioiden kehittyminen ja entistä paremmat johtamistavat ovat kohentaneet lentämisen turvallisuutta 1990- ja 2000-lukuihin verrattuna. EASA:n mukaan kiitoratojen riskitilanteet, lennoilla sattuvat yllättävät tapaukset sekä tekniikan pettäminen tulipalojen tai paineen putoamisen takia pysyvät matkustajalentojen suurimpina turvariskeinä.
 
Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita