Lennokkimestari Timo Pajunen on vetänyt tamperelaista Vehmaisten Lennokkikerhoa 40 vuotta

Julkaistu

Tuhannet isät ja lapset ovat saaneet oppia liidokkien tekoon. Yhä edelleen lukuisat vanhemmat ja lapset täyttävät Vehmaisten seurakunnan kellaritilan perjantaisin. Lennokin valmistuksen pohjana on Toka-liidokki. Oman koneen rakentamisen kruunaa sen lennättäminen. Monet kerhon jäsenistä ovat menestyneet hyvin Suomen mestaruuskisoissa. Perinteellisesti kerholaiset kisailevat keskenään Kaukajärven jäällä sunnuntaisin. Kauden kruunaa lennokkikisat Jämillä.

Ilmailu-lehden artikkelit

Suomen tarkkuushyppääjät MM-kisoissa – täysi joukkue alkaa olla harvinaisuus

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Saapuvat: ilmailun uutisia

Hiljaisuutta ja voimaa – purjelento Alppien yllä

Jämillä lennettiin taas vanhaan malliin

Yhdistyksen jäsenyyttä ei saa pakolla

Lisää artikkeleita