Katsoin äskettäin Yle Areenasta lyhyttä dokumenttia Pilvien huimapäistä. He olivat joukko ilmasirkusesiintyjiä, jotka kiersivät Suomea toisen maail­mansodan jälkeisinä vuosina. Nämä harrasteilmailijasankarit suorittivat hiuksia nostattavia temppuja, kuten lentoko­neen päällä ratsastusta pelkän köyden varassa tai roikkumista koneeseen kiinnitetyillä naru­tikkailla. Ilmailuliiton sata­vuotista historiaa leimaavat muutkin vaaraa kaihtamatta ja omaa henkeä säästele­mättä tehdyt urotyöt. Monet mieleenpainuvista tarinoista ovat syntyneet läheltä piti -tilanteissa.

Luulen, että näiden tari­noiden ansiosta tyypillinen harrasteilmailija saatetaan nykyäänkin nähdä nimen­omaan uskalikkona, joka har­rastaessaan asettaa itsensä vaaraan. Hän voi olla sankari, mutta häneen ei ole helppoa samaistua. Siksi ilmailu ei välttämättä kuulosta kenelle tahansa sopivalta harrastuk­selta. On aika korjata väärinkäsitys. Nämä siivet sopivat jokaiselle.

En ikinä kuvailisi itseäni huimapäänä. Silti harrastan laskuvarjohyppyä. Käsitys lajin vaa­rallisuudesta kuuluu läpi esimerkiksi vitseissä. Yksi tunnetuimpia on se, jossa hyppääjä tempoo varjoaan auki tuloksetta. Hän huomaa ala­puolellaan nopeasti lähestyvän pisteen, joka osoittautuu mieheksi. Kohdatessa hyppääjä kysyy: ”Tiedättekö mitään laskuvarjoista?” Mies tokaisee: ”En, enkä onkapannuista.”

Vitsi on metka, mutta avautumatta jäävä varjo ei suinkaan ole lajille tyypillinen tilanne. Itse asiassa se on harvinaista. Kun hyppääjälle käy jotakin, se on yleensä nyrjähtänyt nilkka tai ko­keneen hyppääjän virhe varjolla laskeutuessa.

Laskuvarjohyppäämisen, kuten muidenkin ilmailulajien, riskit ovat hallittavissa esimerkiksi turvallisuutta parantavien laitteiden ansiosta. Ilmailu ei ylipäänsä perustu riskien ottamiseen, vaan riskien hallintaan. Tämä on ollut itselle yksi suurimmista harrastuksen opettamista asioista. Itsensä ylittäminen ei tarkoita omalla hengellä leikkimistä, vaan tilanteen harjoittelua etukäteen sekä ohjeistusten mukaan toi­mimista. Se, että harrastus välillä koettelee omia hen­kisiä rajoja ja saa miettimään omaa rajallisuutta, on ke­nelle tahansa hyödyllinen kokemus, joka on elämässä väistämätön ennemmin tai myöhemmin.

Yksi koko Ilmailuliiton painopisteistä on turvallisuustyö. Sitä edistetään riskejä kartoittamalla ja analysoimalla sekä kou­luttamalla harrastajia. Kaikki liiton kymmenen lajia osallistuvat työhön ja niiden muodostama turvallisuustoimikunta julkaisee esimerkiksi tänä vuonna kaikkien jäsenkerhojen yhteisen turvallisuudenhallintajärjestelmän.

Harrastuksessani parasta on, että lentoken­tälle saapuessa tuntuu siltä kuin palaisi kotiin. Opin jatkuvasti jotakin uutta ja kiinnostavaa. Harrastusporukassa olen myös aina tuntenut itseni yhdenvertaiseksi. Sen sijaan, että ajatte­lisin harrastustani vaarallisena, tunnen olevani sen parissa turvassa.

Kirjoittaja on Ilmailuliiton hallituksen jäsen.