Ilmailukirjallisuuden uutuuksia on Jyrki Laukkasen kokoama ja Koala-kustannuksen julkaisema kirja Suomessa käytetyistä liito- ja purjelentokoneista. Purjelentokoneet Suomessa -kirjassa esitellään tiivistetysti Suomessa rekisteröidyt, käytössä olleet koneet 21.5.2019 saakka.
Kirjan ensivaikutelma ja käsituntuma on hyvä. Kirjan käteen saatuaan on istahdettava ensiksi vain selailemaan. Kirja on kansiltaan ja painomateriaaliltaan hyvälaatuinen. Laukkanen on vastanut itse kirjan ulkoasusta. Ensimmäinen vaikutelma ja mielenkiinnon kohde ovat kirjan lukuisat ja aiheen hyvin kattavat, korkealaatuiset kuvat. Jyrki Laukkanen pitkän linjan ilmailukuvaajana on paneutunut jokaiseen kuvaan. Vanhat musta-valkoiset kuvat ovat erityisen haastavia ja niistäkin on saatu kaivettua, muokattua ja rajattua hienoa materiaalia kirjaan.
Kirja tekee kunniaa monelle suomalaisen ilmailun maineikkaalle kuvaajille. Kirjan alun yleisteksti on erinomainen tiivistelmä lajista nimeltä purjelento. Se sopisi uuden kurssilaisen ensimmäiseksi aloitusluennoksi ja kotiläksyksi.
Konetyyppejä esittelevään tekstiin on tiukasti koostettu olennaiset asiat kustakin koneesta. Kirjan kuvat, tekstit ja tekniset tiedot on esitetty selkeästi niin, että sama rytmi toistuu sivuilla. Kirjan aihe ja käsittelytapa on haastava, sillä jokaisen tyypin tai yksilön kohdalla on houkutus mielenkiintoisiin yksityiskohtiin, koneiden vaiheisiin ja tarinoihin. Laukkanen on pysynyt hyvin linjauksessaan. Kirjan jotkin virheet ja lipsahdukset ovat juuri tekstiosuuksissa. Jotkin kuvatekstit ovat vaihtaneet paikkaa, joidenkin koneiden tiedoissa on muutamia pienten yksityiskohtien virheitä tai kuvauspaikka on mainittu väärin. Nuo pikkuvirheet eivät kuitenkaan vähennä tämän kirjan arvoa ja sen lukukokemusta. Oikoluku on sekin haastavaa, koska sitä tekevän tulisi tietää aiheesta vähintään yhtä paljon kuin kirjan kirjoittajankin.
Kokonaisuutena Purjelentokoneet Suomessa on hieno, hyvin tehty ja näyttävä kirja, joka on mieluisa omaksi tai lahjaksi ostettuna. Kirjassa on yksiin kansiin koottuna huikea määrä historiaa ja tilastotietoa, joka on katoamassa kallioluolien arkistohyllyjen hämärään. Kirja on ilmailun monipuolisen ammattimiehen Jyrki Laukkasen merkkipaalu purjelennon satavuotiseen kertomukseen Suomessa, lajin kalustohistorian tallentava järkäle ja suuri merkkiteos niille, joita historia huvittaa.





