Baana 18 tuo Hornetit Jokioisiin

Julkaistu

Teksti Ilmavoimat
Kuvat Ilmavoimat

Satakunnan lennosto järjestää Baana 18 -lentotoimintaharjoituksen Jokioisten varalaskupaikalle perustettavassa maantietukikohdassa 14.–20. syyskuuta.

Harjoituksessa toteutetaan lentokoulutusohjelmien mukaisia koulu- ja harjoituslentoja varalaskupaikalle erilaisissa olosuhteissa. Harjoituksessa lennetään kaikilla ilmavoimien käytössä olevilla lentokonetyypeillä, erityisesti F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjillä.

Baana 18 -harjoituksen lentotoimintavaihe alkaa maanantaina 17. syyskuuta ja päättyy keskiviikkona 19. syyskuuta. Lentotoimintaa on päivittäin kello 8.30–23. Jokioisten varalaskupaikan lisäksi harjoituksen lentotoiminnassa tukeudutaan myös Pirkkalan tukikohtaan.

Jokioisten varalaskupaikan alue (VT 2) suljetaan liikenteeltä lauantaina 15. syyskuuta klo 8 ja avataan liikenteelle torstaina 20. syyskuuta klo 12. Liikenne suljetaan väliltä Latovainio-Lammintie. Tien sulkemisen ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 300 henkilöä, joista reserviläisiä ja varusmiehiä on noin 180. Harjoituksen johtajana toimii Satakunnan lennoston operaatiopäällikkö majuri Henry Mikkonen.

Henkilökunnalle, varusmiehille ja kertausharjoitukseen osallistuville reserviläisille koulutetaan Ilmavoimien taistelutapaa, toimintaa varalaskupaikalle perustetussa maantietukikohdassa sekä harjoitetaan joukkoja toimimaan poikkeusolojen tehtävissään.

Ilmailu-lehden artikkelit

Pyhtäällä sijaitseva lentokenttä tähtää AFIS-kentäksi

Oulun ammattikorkeakoulu valitsi Elektra Trainerin tutkimuskäyttöön

Maksuviive vaikuttaa lisenssin saamiseen

Saapuvat: Ilmailun uutisia

Ilmailukummi voisi auttaa uusia harrastajia

Inflight Aero Pro mullistaa taitolentoharjoittelun

Ultrakevytlentäjä Matias Korhonen haluaisi palolentäjäksi

Tunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Lisää artikkeleita