FAI kehittelee drone-kisoista kansainvälistä urheilulajia

Julkaistu

Teksti Markku Pervilä
Kuvat Ilmailu-lehden arkisto
Ilmailu-urheilun kansainvälinen järjestö FAI ja australialainen drone-joukkue Freespace aikovat nostaa drone-kilpailut maailmanluokan urheilulajiksi. Kolme vuotta jatkuvan sopimuksen myötä osapuolet organisoivat kilpailuja kahdelle jättikoisten dronejen luokille.
 
Kumppanusten mukaan jättidronet tarvitsevat uusia pilotteja eli kilpailijoita ja uusia faneja.
Freespace Drone Racing on jo kauan kehittänyt laitteista entistä suorituskykyisempiä ja turvallisempia sekä varustanut dronet muun muassa mustilla laatikoilla. Parhaat dronet kiihtyvät jo nollasta sataan kilometriin tunnissa alle sekunnissa, joten turvalaitteita tarvitaankin.
 
Lajiliitto FAI on omalla tahollaan järjestänyt kilpailuja ja edistänyt lajin harrastusta eri puolilla maailmaa. Näistä esimerkkinä on jo kolmatta vuotta järjestettävä FAI Drone Racing World Cup. Lajin MM-kisat järjestetään tänä vuonna Kiinan Shenzenissä 1.-4. päivänä marraskuuta.
 

Elo-syyskuun vaihteessa Sveitsin Lausannessa pidettävässä FAI International Drones Conference & Expossa vierailevana puhujana esiintyy myös Freespacen toimitusjohtaja Grantley Reed.

Ilmailu-urheilua edistävä FAI on vuonna 1905 perustettu yleishyödyllinen organisaatio ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsenliitto.

Ilmailu-lehden artikkelit

Tuomo Kokkonen F5J-liidokkien Suomen mestariksi

Etälennonjohtoprojekti käynnistyi

Järvenpään ja Keravan kerhot esittelivät ilmailua lapsille

Nuoret löysivät purjelennon

Suomen tarkkuushyppääjät MM-kisoissa – täysi joukkue alkaa olla harvinaisuus

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Lisää artikkeleita