Lappeenrannan lentokenttä juhli 100 v. toimintaansa

Julkaistu

Teksti Kari Martiala
Kuvat Kari Martiala

Lappeenrannan lentokenttä kerääntyi tänään puolenpäivän aikaan satapäinen yleisöjoukko odottelemaan kentän porttien avautumista.  Luvassa oli ilmaista Lohikeittoa ensimmäisille 350 vieraalle, lentonkentän kaluston esittelyä, Rakuunasoittokunnan musiikkia, laskuvarjohyppääjän tuoma Suomen lippu sekä Utin jääkärirykmentin NH90-kuljetuskoneen esittelylento.

 

Avoimien ovien päivänä yleisöllä oli mahdollisuus tutustua muun muassa lentävään kumiveneeseen.

 

Lentokentän 100-vuotisjuhlapuheen piti kaupungin viestintäjohtaja Alina Kujansivu. Musiikkiannista vastasi Rakuunasoittokunta.

 

Lappeenrannassa esiteltiin myös ATOL:in amfibiokonetta.

 

Varsinkin nuorimpien katsojien suosikki oli NH90-kuljetushelikopterin näyttävä esiintyminen.

Ilmailu-lehden artikkelit

ATO-lupa mahdollistaa mittarilentokoulutuksen ja opettajaseminaarit

Tuomo Kokkonen F5J-liidokkien Suomen mestariksi

Etälennonjohtoprojekti käynnistyi

Järvenpään ja Keravan kerhot esittelivät ilmailua lapsille

Nuoret löysivät purjelennon

Suomen tarkkuushyppääjät MM-kisoissa – täysi joukkue alkaa olla harvinaisuus

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Lisää artikkeleita