Moottorivarjoliidon SM-kulta Timo Lauttamukselle

Julkaistu

Merikarvian kunta tuki moottorivarjoliidon SM-kilpailujen järjestämistä.

Tampereen kevytilmailukerho järjesti moottorivarjoliidon SM-kilpailut Merikarvialla 18–19. maaliskuuta.

Kilpailun toisen sarjan voittaja Timo Lauttamus oli tyytyväinen omaan suoritukseensa. Kyseessä oli Lauttamuksen toinen SM-voitto tämän vasta viisivuotisen lentouran aikana.

Kokemuksen ja lentotuntien karttuessa Lauttamuksen voi hyvin olettaa näkevänsä jatkossakin paalupaikalla. Lauttamus voitti jaloilta starttaavien sarjan, pyöriltä starttaavien sarjan voiton lunasti Urpo Minkkinen. Kerhojen väliseen voittoon ylsivät Urpo Minkkinen ja Antti Tuutti Pitkävuorenliitäjistä.

Kilpailut houkuttelivat paikalle ennätysmäärän osallistujia. 19 kilpailijan joukossa oli myös muutamia ensikertalaisia sekä ensimmäistä kertaa Suomessa myös naiskilpailija. Kilpailusarjoja oli kaksi: jaloilta startattavat sekä pyöriltä startattavat (triket). Tuulinen sää häiritsi kilpailuja sen ensimmäisenä päivänä, joten kilpailu jäi yksipäiväiseksi.

Kilpailun ensimmäisenä tehtävänä oli suunnistus, johon oli yhdistetty polttoaineen kulutuksen ja ajan arviointi. Tarkkuustehtävänä oli laskeutua kaatumatta maaliympyrään.

Tämän jälkeen tehtävänä oli kolmen pylonin kierto, jotka piti kiertää mahdollisimman nopeasti oikeassa järjestyksessä. Viimeisessä tehtävässä oli tehtävänä oli lentää sama 200 metrin matka ensin mahdollisimman nopeasti ja lopuksi mahdollisimman hitaasti.

 

Teksti: Helina Nieminen Kuvat: Marko Kallio

Ilmailu-lehden artikkelit

Tuomo Kokkonen F5J-liidokkien Suomen mestariksi

Etälennonjohtoprojekti käynnistyi

Järvenpään ja Keravan kerhot esittelivät ilmailua lapsille

Nuoret löysivät purjelennon

Suomen tarkkuushyppääjät MM-kisoissa – täysi joukkue alkaa olla harvinaisuus

41 tuntia tuulen armoilla: Kaasupallo lensi Saksasta Loviisaan

Turkkilainen isä ja poika löysivät tiensä lennokkikentälle

Harrasteilmailun vaara-alueilla sujuvoitetaan yhteistoimintaa

Lisää artikkeleita