Saabin toinen Gripen E-malli lentokuntoon

Julkaistu

Teksti Markku Pervilä
Kuvat Kari Martiala
Saab Gripen E:n koelento-ohjelma saavutti merkittävän virstanpylvään 26. marraskuuta, kun yhtiön toinen tämän mallin hävittäjäkone teki onnistuneen ensilentonsa. Numerolla 39-9 merkitty kone teki kaikkiaan 33 minuutin mittaisen esiintymisen Linköpingin kentän yläpuolella Ruotsissa.
 
Saabin ensimmäinen Gripen E-prototyyppi teki oman ensilentonsa kesäkuussa 2017, Flight Global kirjoittaa. 
Koelentäjä Robin Nordlander kuvailee testilennon sujuneen ongelmitta. Hän odottaa pääsevänsä uudelleen ilmaan kokeilemaan perusteellisemmin kaikkia Gripenin järjestelmiä.
Saabin lentokonedivisioonan johtaja Jonas Hjelm sanoo, että lisää testejä onkin luvassa. Hänen mukaansa kahdella koneella Saab pystyy tiivistämään eri järjestelmien kokeiden tahtia. Yhtiön mukaan 39-9 -koneella testataan seuraavaksi Gripen E:n taktisia järjestelmiä ja antureita.
Tähän mennessä kahden valtion eli Ruotsin ja Brasilian ilmavoimat ovat valinneet Gripen E:n seuraavan sukupolven monitoimihävittäjäkseen. Saabin hävittäjiä on tilattu yhteensä 96 kappaletta ja niiden toimitukset alkavat ensi vuoden toisella puoliskolla.
Saab Gripen E osallistuu myös Suomen ilmavoimien tarjouskilpailuun Hornet -hävittäjien seuraajasta.
Ilmailu-lehden artikkelit

Niina Walveranta perusti lentokoulun Nummelaan

Askel auringonlaskuun

Harrasteilmailun D-alueet säilyvät – edessä tarkennus ja “suursiivous”

Ilmatila 2027: tiivis talvi neuvotteluja harrasteilmailun ilmatilan turvaamiseksi

Poikkeuslupa turvaa vanhojen lupakirjojen muuntamisen

Miehittämättömän ilmailun läheltä piti -tilanteet ovat vähentyneet

Yhdistyksen varat eivät kuulu jäsenille vaan sääntöjen määräämään käyttöön

Saapuvat: Ilmailun uutisia

Lisää artikkeleita