Republic RC-3 Seabee oli pitkälti yhden miehen luomus. Vuonna 1897 syntynyt Percival Hopkins Spencer kiinnostui ilmailusta jo nuorena. Ensimmäisen liitokoneensa hän rakensi vuonna 1911 Popular Mechanics -lehdessä olleiden ohjeiden avulla: Spencer lensi ensimmäisen lentonsa moottorin avulla vuonna 1914, koneena Curtiss-lentovene. 1920-luvulla hän toimi muun muassa lentokentän päällikkönä, jossa vuokrasi Avro 504 -lentokoneita.
Vuonna 1929 Spencer teki uuden kevyiden lentokoneiden korkeusennätyksen, 5 660 metriä Curtiss Robin -lentokoneella. Seuraavan vuosikymmenen alkupuolen hän toimi lentäjänä, lentokonemyyjänä, ja lopulta Pan American lentoyhtiössä. 1930-luvun alkuvuosiin kuului myös työsuhde lentokonevalmistaja Sikorskyyn, jossa hän oli mukana ison S-43 amfibiokoneen valmistuksessa.
Ensimmäinen amfibio
Spencer oli kiinnostunut amfibiolentokoneista, eli lentokoneesta, joka voi laskeutua sekä maalle että veteen ja nousta sekä vedestä että maalta. Kiinnostus johti yhteistyöhön toisen Sikorskylla työskennelleen insinöörin kanssa, Spencer ja Victor A. Larsen perustivat vuonna 1937 Spencer-Larsen Aircraft Corporationin. Yhtiö kehitti yhden lentokoneen, SL-12C-amfibion. Kehitystyö eteni hitaasti, ja Spencer jätti yhteistyön vuonna 1940 ja siirtyi jatkamaan kehitystä omaan yhtiöönsä.
Lopputuloksena syntyi Spencer S-12 Air Car -amfibio, joka lensi ensilentonsa elokuussa 1941. Kaksipaikkainen Air Car muistutti jo paljon tulevaa Seabee-konetta. Puurakenteisen ja kangasverhoillun rungon etuosassa oli korkea laatikkomainen ohjaamo, jonka päälle ylätasoinen siipi oli kiinnitetty. Työntöpotkurilla varustettu moottori oli kiinnitetty siiven päälle. Takarunko oli matala, nousten ylös peräsimiin tultaessa.
Toinen maailmansota keskeytti Spencerin amfibiokehittelyn ja hän siirtyi Republic Aviation Corporationin koelentäjäksi. Republic oli vuonna 1931 venäläisen emigrantin Alexander P. de Severskyn perustaman Seversky Aircraft Companyn jatkaja. Seversky joutui jättämään yhtiönsä vuonna 1939, jolloin uudet sijoittajat ja johtajat muodostivat yhtiöstä Republic Aviation Corporationin. Sodan aikana yhtiön päätuotteeksi nousi legendaarinen sodan työjuhta P-47 Thunderbolt -hävittäjä. Spencer koelensi rintamalle toimitettavia P-47-koneita vuoteen 1943 saakka, jolloin hän jätti yhtiön. Air Carin kehitystyö jatkui, ja Spencer etsi yhteistyökumppania koneen valmistamiseksi.
Samaan aikaan Republic oli monen muun lentokonevalmistajan kanssa samassa asemassa. Sotakoneiden tilauksia oli riittävästi takaamaan kapasiteetin täyden käytön, mutta tilanne tulisi muuttumaan nopeasti, kun sota jonain päivänä päättyisi. Lentokonetehtaat ympäri maailmaa alkoivat valmistautua rauhaan ennen 1940-luvun puoliväliä, sodan ollessa vielä täydessä käynnissä. Republicilla kiinnostuttiin entisen koelentäjän amfibio-suunnitelmista, yleisilmailukoneet voisivat olla yksi tuotantosuunta sodan jälkeen. Sopimukseen päästiin, ja Republic osti Air Carin oikeudet joulukuussa 1943, Spencerin palatessa samalla yhtiön palvelukseen.
Seabee syntyy
Uuden kokometallisen version suunnittelu aloitettiin välittömästi. Uusi nelipaikkainen prototyyppi RC-1 Thunderbolt lensi ensilentonsa 30.11.1944 Spencerin ollessa itse ohjaimissa. Koneen nimi kertoi hyvin, miten Republic aikoi konetta markkinoida. Tarkoitus oli liittää mielikuvat yhtiön sodan aikaiseen päätuotteeseen, ja houkutella tuhansia sodasta palaavia lentäjiä hankkimaan itselleen lentokone.
Markkinointiponnistelut alkoivat heti koneen ensilennon jälkeen ja tilauksia saatiinkin nopeasti lähes tuhannesta koneesta. Täytyy muistaa, että sodasta huolimatta Yhdysvaltojen kotimarkkinat toimivat melko häiriöittä, koska sotaa ei käyty sen maaperällä.
Ensimmäinen sarjatuotantokoneen RC-3:n prototyyppi valmistui vuoden 1945 lopulla. RC-3 Seabee oli hyvin samankaltainen kuin RC-1, muutokset olivat lähinnä sarjatuotannon vaatimia rakenteen yksinkertaistamisia. Moottoriksi sarjakoneisiin tuli kuusisylinterinen Franklin O-335. Sekä Yhdysvaltojen ilmavoimat että laivasto kiinnostuivat tyypistä, ja laivasto tilasi koneita tyyppimerkinnällä OA-15.
Sotilastilaukset kuitenkin peruttiin syyskuussa 1945 sodan päättymisen jälkeen. Seabeen sarjatuotanto alkoi vuoden 1946 keväällä. Suunnitelmissa oli valmistaa 5 000 konetta vuodessa. Hyvin nopeasti Republicille ja muille lentokonevalmistajille selvisi, että yleisilmailukoneiden kauppa ei tulisi saavuttamaan arvioitua tasoa, sillä monet sodasta palaavat lentäjät eivät lentäneet enää ikinä. Amfibiokoneena Seabeen oli vaikea kilpailla esimerkiksi Piperin ja Cessnan yksinkertaisia maalentokoneita vastaan.
Kun vielä sotilastilaukset jäivät saamatta ja sotilaskäyttö rajoittui muutamaan koneeseen Israelissa ja Vietnamissa, jäi Seabeen tarina lyhyeksi. Lokakuussa 1947 Republic ilmoitti lopettavansa koneen tuotannon ja tekevänsä näin tilaa muiden konetyyppien sarjavalmistukselle. Päätös ei ollut vaikea, myynti oli käytännössä pysähtynyt loppuvuoden aikana. Viimeinen Seabee valmistui vuoden 1947 lopussa, kokonaisvalmistusmääräksi tuli 1 060 konetta.
Lyhyen tuotannon aikana Seabeesta ei ehditty kehittää uusia versioita. Myöhemmin koneisiin on asennettu useita erilaisia moottoreita alun perin hieman alitehoisen Franklinin tilalle. 1960-luvulla United Consultants Corporation kehitti kaksimoottorisen UC-1 Twin Bee -version. Muutostyössä Seabee-koneen moottori korvattiin kahdella Lycoming O-360 -moottorilla. Lisääntynyt moottoriteho mahdollisti ohjaamon suurentamisen ja viidennen penkin lisäämisen. Muutostyö tehtiin 23 koneeseen, joista reilu kymmenen on edelleen käytössä. UC-1 on tänä päivänä yksi harvoista konetyypeistä joilla voidaan antaa monimoottorivesilentokoulutusta.
Seabee Suomessa
Enso-Gutzeit oli kasvanut 1940-luvun puoliväliin mennessä suomalaiseksi monialayritykseksi. Pitkin Suomea sijaitsevat tuotantolaitokset ja metsäliiketoiminta vaativat paljon matkustamista, ja lentokone oli tähän hyvä vaihtoehto. Siviililentokonehankinnat sodan jälkeisestä pula-ajasta kärsivässä maassa olivat harvinaista herkkua. Tällainen tapahtuma kuitenkin koettiin syksyllä 1947, kun Enso-Gutzeit osti tehdasuuden Republic RC-3 Seabee -koneen. Koe oli sarjanumeroltaan 679, ja se oli valmistunut huhtikuussa 1947. Kone laivattiin Yhdysvalloista Suomeen puulaatikossa ja kokoonpantiin marraskuussa. Se rekisteröitiin rekisteritunnuksella OH-EGA. Kyseessä oli ensimmäinen uutena Suomeen ostettu lentokone sodan jälkeen.
Koneen kotipaikaksi tuli Helsinki–Malmin lentokenttä ja koneen lentäjäksi palkattiin lentomestari Yrjö Turkka. Myöhemmin konetta lensi muun muassa Turkan Martti-poika, ja koneen kotipaikaksi tuli Savonlinnan Laitaatsilta. Seabeella lennettiin Enso-Gutzeitin metsäosaston ja laivasto-osaston lentoja. Sitä käytettiin eritoten uitto-, niputus- ja hinaustöiden ilmavalvonnassa, pääosin Vuoksen vesistössä: Kymin, Saimaan ja Pohjois-Karjalan uittoyhdistysten alueilla. Lisäksi koneella suoritettiin erilaisia huolto- ja matkustajalentoja.
Kone ehdittiin peruskorjatakin Veljekset Karhumäellä vuonna 1958, ennen kuin se koki amfibiokoneelle niin tyypillisen kohtalon. Kone laskeutui 30.9.1958 veteen Kaukopään tehtaan edustalle. Lentoon oli lähdetty maakentältä Joensuusta, ja nousun jälkeen laskuteline unohtui alas. Kone meni teline alhaalla tehdyssä vesilaskussa ympäri. Lentäjä ja matkustaja pelastautuivat uppoavasta koneesta, mutta matkustaja kuoli sairaskohtaukseen. OH-EGA nostettiin, mutta sitä ei enää korjattu. Kone oli osiin purettuna varastoituna Savonlinnassa, ja se myytiin yksityishenkilölle vuonna 1991. Tämän jälkeen kone päätyi Vesivehmaan museohalliin, mistä se siirtyi Suomen Metsämuseoon Lustoon, Punkaharjulle.
Suomen toinen Seabee-kone OH-SBB ostettiin Suomeen vuonna 1951, yksityisomistuksessa olleen koneen nimi oli ”Siipi”. Ennen Suomeen tuloa kone oli ollut rekisteröitynä Britanniaan ja Tanskaan. Kone siirtyi vuonna 1952 Pohjolan Voima Oy:lle. Energiayhtiö rakensi 1950-luvulla vesivoimaa Pohjois-Suomeen, ja lentokonetta tarvittiin henkilö- yms. kuljetuksiin pitkien etäisyyksien Lapissa. OH-SBB:n kotikentäksi tuli Kemi, josta käsin lentotoimintaa harjoitettiin. Pohjolan Voiman lentäjinä toimivat muun muassa lentomestarit Oiva Tuominen, Lasse Lautamäki ja Onni Paronen.
Pohjolan Voiman toiminnan painopisteen siirryttyä Etelä-Suomeen 1960-luvulla, yhtiö luopui Seabeesta vuonna 1964. Kone vaihtoi vielä omistajaa seuraavana vuonna. OH-SBB tuhoutui lentoonlähtöonnettomuudessa Puumalan Pistohiekalla 6.8.1967. Pakkolaskussa veteen kuoli kaksi koneessa ollutta.
Republic RC-3 Seabeen aikakausi Suomessa kesti 20 vuotta. Tuhansien järvien maahan amfibiokone soveltui hyvin, käyttäjät olivat konetyyppiin tyytyväisiä. Seabee on edelleen suosittu yli 70 vuotta ensilentonsa jälkeen, reilusta tuhannesta valmistuneesta koneesta on edelleen käytössä 200 yksilöä.
