Riku Rissanen kirjoittaa unohtumattomasta purjelentopäivästä, jolloin hän lensi isänsä Markku Rissasen kanssa 1 015 kilometrin matkalennon ja samalla kolme Suomen ennätystä.

Ajatus 1 000 kilometrin purjelennon yrittämisestä oli ollut pidempään minun ja isäni Markku Rissasen mielessä, ja asiaa alettiin suunnitella talvella 2015–2016. Markku oli jo pariin otteeseen yrittänyt vastaavaa lentoa 1990- ja 2000-lukujen taitteessa. Kaudelle 2015 hankittu kimppakone ASH 25Mi loi lisää edellytyksiä pitkille matkalennoille.

Markku ja hänen veljensä Sami yrittivät kaksi kertaa 1 000 kilometrin lentoa jo toukokuussa 2016, mutta sää ei ihan suosinut – tuloksena olivat kuitenkin 877 ja 955 kilometrin opettavaiset keikat. Muutenkin lentotuntuma oli ollut kohtuullisen hyvä aktiivisen lentämisen tuloksena.

Porras–Lappeenranta–Laitila–Seinäjoki–Räyskälä-reitillä tonni rikki

Edeltävän viikon aikana alkoi vahvistua käsitys, että lauantaina 4. kesäkuuta 2016 olisi hyvää lentosäätä. Eri reittivaihtoehtoja oli ollut mietittynä jo pidempään, ja niitä puntaroitiin perjantai-iltana Räyskälässä. Samalla kone valmisteltiin aamua varten ja eväät sekä muut varusteet laitettiin valmiiksi. Illan termiikkiennuste näytti siltä, että itäinen taivas menisi tukkoon suhteellisen varhain, mutta termiikki alkaisi hyvin aikaisin. Perinteisen itä–länsi–itä-lentosuunnitelman (enintään kolme käännepistettä) sijaan aloin hahmotella ajatusta viimeisen legin sijoittamisesta länsirannikon suuntaan.

Herätys oli aamukuudelta, ja runsaan aamupalan jälkeen siirryimme kentälle puoli kahdeksalta superavustaja Ensio ”Enska” Lundbergin kanssa. Enskan lisäksi lennolla avustaisi Kirsi-Marja Rissanen. Taivas oli lupaavan kirkas, aamu oli kylmä – kaikki näytti edelleen lupaavalta. Koska kaikki oli valmisteltu etukäteen, siirsimme koneen kentälle RWY 30R:n viereen odottamaan starttihetkeä jo ennen kahdeksaa.

Aamun ennuste (RASP) näytti samalta kuin illalla, ja sain Markun ylipuhutuksi ajatuksesta lentää itä–länsi–pohjoinen-suunnan tehtävä. Varmistimme ilmatilavaraukset Timo Pankalta ja päätimme yrittää ”deklaroitua” eli suunniteltua 1 015 kilometrin matkaa reitillä Porras–Lappeenranta–Laitila–Seinäjoki–Räyskälä. Varasuunnitelmana olisi yrittää 1 000 kilometrin vapaan matkan Suomen ennätystä. Laitoimme nimet paperiin ja jäimme odottelemaan kelin heräämistä.

Fiilis oli erittäin hyvä – nyt päästäisiin yrittämään toden teolla.

Aamukeli loi uskoa ennätysyritykseen

Kaikki oli valmista puoli yhdeksän paikkeilla, ja seurasimme silmä tarkkana sään heräämistä. Pari pilveä olimme havaitsevinamme ennen yhdeksää, mutta totesimme, että liian aikaisin ei pidä lähteä. Ali-Myllyn kohdalle tuli ensimmäinen pysyvämpi yhdeksän aikaan, joten pilotit koneeseen ja moottori käymään kello 9.06 ja startti kello 9.11. Kentän vieressä oli heräävää keliä, ja hetken pyörittyämme ajoimme moottorilla Portaaseen lähtölinjan taakse. Moottorin sammutus ja liitoon kohti lähtölinjaa.

Lähtölinja ylittyi 1 250 metrin korkeudessa kello 9.26. Liito kentän viereen ja siitä löytynyt nosto vakuuttivat hyvästä lähtöhetkestä verrattuna edellisiin yrityksiin. Kristian Roine kyseli radiolla ”Onko siellä jo keliä?” – kuittasimme lyhyesti, että on. Päätimme pysyä mahdollisimman ylhäällä, mihin kehittyvä aamukeli antoikin hyvät mahdollisuudet. Pinnoissa haroessa kuluu aikaa. Pitkä matkalento on kilpajuoksu kelloa vastaan, joten eteneminen oli kirkkaana mielessä. Ensimmäisen tunnin keskinopeus oli noin 85 km/h.

Reitti kulki itään paranevassa säässä Mommilanjärveltä Lahden eteläpuolitse. Tunnelmaa kohotti nostojen voimakkuus sekä nouseva pilviraja. Kello 10.30 päästiin jo 1 700 metrin korkeuteen. Hieman kateellisina katselimme komeita pohjois–eteläsuuntaisia pilvijonoja. Ehkäpä sellaisia löytyisi sitten myöhemmin illalla.

Utin torni oli kiinni, ja matka jatkui kentän eteläpuolitse kohti Lappeenrantaa. Pilviraja laski hieman, ja käännepistettä lähestyessämme kävi selväksi, että Immolaan ei kannata jatkaa (varasuunnitelma sille, että deklaroitu tehtävä hylättäisiin ja lennettäisiin mahdollisimman pitkä vapaan matka). Käänsimme Lappeenrannan hyvissä korkeuksissa nokan kohti länttä.

Ensimmäinen legi oli 230 kilometriä ja keskinopeus 97 km/h. Olimme siis hyvin aikataulussa, kaikki näytti mahdolliselta.

Lauttautuvassa kelissä kohti Hämeenlinnaa

Toisen legin pituus oli 342 kilometriä. Ilmoittelin aika-ajoin jäljellä olevaa matkaa, ja mainitessani asiasta ensimmäisellä käännepisteellä etupenkiltä kuului lakoninen toteamus ”ei se niin paljoa ole”.

Ensimmäinen toinen purjekone nähtiin vasta Lappeenrannassa. Palasimme Utin alueelle, jossa saimme hetkeksi seuraa parista Kymin koneesta. Ensimmäisen kerran pääsimme ajamaan parissa jonossa Lahden kohdalta Hämeenlinnan suuntaan. Pohjoisempi taivas näytti menevän tukkoon, mikä sai tietysti mietiskelemään, miten sää tulisi kehittymään. Turenki–Hämeenlinna-linjalta jatkoimme aika tarkasti reittiviivalla, mutta lautan alla jouduimme hetken hakemaan nostoa ja mietimme, mitä kautta jatkaisimme. Rengossa näimme Räyskälän Ilmailukerhon LS-8 Echo Sierran, joka suuntasi kuitenkin kohti pohjoista. Pulinajakson kertoman mukaan maajoukkuemiehet ja muut Räyskälän pilotit olivat pääosin Tammisaaren suunnalla hyvässä kelissä. Strömma oli ollut yksi käännepistevaihtoehto, mutta päätimme jatkaa Laitilaan.

Pienen hakemisen jälkeen löytyi 1 200 metrin korkeudesta Renkajärven päästä tukeva (3,5–4 m/s) nosto, joka vei hetkessä lähes kahteen tonniin. Helpotti kummasti. Räyskälän kenttä ohitettiin kello 14.05, ja informoimme maahan tukijoukko Team Essolle olevamme aikataulussa. Radion mukaan osa Räyskälän koneista oli jo menossa takaisin kentälle lauttautumisen vuoksi. Lento eteni melko tarkasti reitillä, tietysti keli huomioiden. Aika ajoin kelasimme hyvässä nostossa ylös pilvirajaan, koska alhaalta voisi olla hankalampi löytää kunnon nostoa, ja 15–30 minuutin viivästys aiheuttaisi lennon jäämisen vajaaksi.

Haave 110–120 km/h keskinopeudesta ei toteutunut, vaan parhaimmillaan oltiin lukemassa 100 km/h. Laitilan lähestyessä kävi selväksi, että käännepiste on kirkkaassa, joten kaikki korkeudet talteen ja nokka pystyssä liitoon parhaalla liitosuhteella. Käännyimme kello 15.24, legin keski­nopeus oli 96 km/h. Tässä vaiheessa olimme olleet reitillä kuusi tuntia, ja mielessä kävi tietysti ajatus, riittääkö päivä.

Vastatuulessa Lakeuden Ristille

Laitilasta oli kotiin vielä yli 440 kilometriä. Reitin suuntaan näytti olevan mukavasti pilviä, ja varovaisesti ylhäällä pysyen pääsimme takaisin parempaan keliin. Porin tornin ollessa kiinni reittivalinta oli selkeä. Piikajärven kentän vierestä löytyi erittäin hyvä nosto (keskiarvo 4,5 m/s), joka vei nopeasti takaisin pilvirajaan. Tästä eteenpäin oli hieman tahmaisen oloista menoa johtuen vastatuulesta ja parista jononvaihdosta. Jämin taajuudelta selvisi, että reitti Niinisalon yli on mahdollinen. Sorin Lingureanu oli myös ilmassa ja lentämässä 1 000 kilometrin tehtävää. Kauempana näkyi kyllä hyvää pilvikeliä, mutta parissa kohtaa oli vain maltilla otettava nostossa lisää korkeutta. Aikaa kului.

89 kilomeriä ennen Seinäjokea päätimme, että siellä pitää olla kuuden maissa, muuten homma ei onnistu. Yhytimme hyvän jonon, joka toimi kuin ihmisen mieli. Mielessä kyti ajatus, että tuo tuuli auttaa kotiin mennessä varmasti, jos vaan Lakeuden Ristille päästään. Koska emme tienneet, onko Räyskälän seutu lauttautunut, varasuunnitelmana oli jatkaa suoraan etelään 1 000 kilometrin saavuttamiseksi. Missään vaiheessa emme kuitenkaan miettineet tehtävän keskeyttämistä – huumori kukki pitkin matkaa. Seinäjoen kenttä jäi taakse kello 18.06, mikä on kieltämättä melko myöhään, kun kotiin oli vielä 227 kilometriä. Keskinopeus oli laskenut arvoon 91 km/h. Mutta nyt asia tulisi muuttumaan.

Paluumatkalla tahti kiihtyi

Heti kääntymisen jälkeen parasta ajolinjaa ei tuntunut löytyvän, mutta maanopeus kasvoi ajoittain helposti pikku-Cessnan matkanopeuteen. Saimme lisää korkeutta suorassa lennossa ja parilla hyvällä nostolla – vielä ei ollut mitään huolta kelin loppumisesta. Jonoa riitti silmän kantamattomiin, mikä tietysti piti mielialan korkealla yhdeksän tunnin lennosta huolimatta. ASH:n etu- ja takaohjaamoissa on erittäin hyvä istua pitkiäkin aikoja ilman ongelmia.

Reitti kohti Räyskälää kulki hieman idempää. Tuuli oli nyt voimakas 25–35 km/h myötäinen, joten pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että ainakin se 1 000 kilometriä saadaan täyteen. Risteilykorkeus pysyi hyvänä ennen Jämiä, jonka ohitimme itäpuolelta. Pääsimme liukupolulle ensimmäisen kerran 135 kilometriä ennen Räyskälää, mutta edessä oli Tampereen TMA. Lännempänä meni toinen jono, mutta se näytti olevan melko kaukana. Saimme luvan lentää TMA:n kautta kohti Räyskälää.

Vammalasta eteenpäin loppuivat yhtenäiset pilvet ja hiljalleen liisimme eteenpäin. Koska kyse ei ollut nopeus­ennätyksestä, päätimme ottaa lopun varman päälle. Olisi hölmöä joutua päräyttämään moottori käymään Portaassa turhan ahnehtimisen vuoksi. Urjalassa löytyi 19.30 aikaan vielä 2,5 m/s nosto, jossa otimme päivän viimeiset korkeudet. Jatkamalla suoraan etelään olisimme saaneet pidemmän matkan, mutta asetettu tehtävä vei voiton.

Loppuliukuun ennätysmiehinä

Loppuliu’un aikana oli epätodellinen olo – reilusti reservikorkeutta ja kenttäkin alkoi jo näkyä. Otimme yhteyden avustajiin, että tulossa ollaan reitti lennettynä. Muita koneita emme olleet enää aikoihin nähneet tai kuulleet. Muistimme, että maalissa pitää olla vähintään 250 metriä korkeutta korkeamman lähtökorkeuden vuoksi. Maalissa olimme kello 19.50 – ja koska pikkusauna jäi väliin, päätimme linjan ylityksen jälkeen tehdä pienen ylilennon Vääräjärven rannasta, saunan kautta, ennen liittymistä laskukierrokseen. Viimeisen osuuden keskinopeus oli 130 km/h paikkeilla.

Laskun jälkeen laitoimme koneen parkkiin ja aloimme purkaa lentotiedostoa GPS-loggerista. Räyskälässä ei ollut mitään toimintaa – hallinovet olivat kiinni ja kenttä täysin autio. Konetta ankkuroidessamme Räyskälän väki saapui tiedustelemaan, että ”onnistuiko?”. Aiheeseen sopivaa kuplivaa juomaa oli valmiina kylmässä – hymy oli kieltämättä herkässä vastaillessamme kysymyksiin.

Iltanuotiolla todettiin, että ei hassumpi isä–poika-harrastuspäivä. Ensimmäisen tonnin lisäksi lennolla saavutettiin kolme Suomen ennätystä avoimessa luokassa (kategoriassa lennetty Suomessa). Tästä on hyvä jatkaa yrittämistä tulevina vuosina.

Analyysi, loppupäätelmät ja kiitokset

•Ennakkovalmistelut, reitin valinta, lähtöhetki ja sään kehitys menivät nappiin.
•Koko lennon kaartoprosentti oli vain 15 % ja keskinosto 2,3 m/s.
•ASH 25Mi soveltuu hyvin pitkiin matkalentoihin suorituskykynsä vuoksi. Muun muassa toisella käännepisteellä oli etua hyvästä liitoluvusta.
•Ensimmäisen 440 kilometrin lentäminen poikittain tuuleen ja pilvijonoihin vaati ennakkoluulotonta asennetta.
•Pitkällä lennolla tulee väistämättä myös heikomman sään alueita – maltti on valttia. Lentomme pelasti aikataulumielessä se, ettemme joutuneet kertaakaan mataliin.
•Nyt lennetyn keikan perusteella olemme vakuuttuneita, että Suomessa voi lentää hyvänä kelipäivänä / paremmalla keskinopeudella 1 100–1 200 kilometrin matkalennon.
•Kiitokset monivuotisille avustajillemme tuesta, lennonjohdolle hyvästä palvelusta sekä Timo Pankalle kauden 2016 sujuvista ilmatilavarauksista.
•Tarkoituksenamme on jatkaa pitkien matkalentojen lentämistä tulevina lentokausina.