Olen matkalla kesämökilleni ja saavun lentokentälle autonomisella robottitaksilla. Suurempi matkatavarani ei ole mukana, vaan se on lähtenyt jo aiemmin autonomisen rahtidrooniverkoston kautta kohti määränpääkenttää.

Kentällä huomaan ensimmäisen muutoksen kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen: perinteiset turvatarkastusjonot ovat kadonneet. Sen sijaan kuljen läpi lähes huomaamattoman tarkastusvyöhykkeen, jossa anturit ja tekoäly analysoivat matkustajat ja käsimatkatavarat ilman pysähtymistä.

Kävelen suoraan koneelle. Sisäänkäynnillä työntekijä tarkistaa matkustajat ja valvoo koneen lähtövalmisteluja. Hän ei ole perinteinen lentäjä, vaan operatiivinen vastuuhenkilö – osa laajempaa järjestelmää, jossa koneen lentoa valvotaan myös maasta käsin.

Koneessa ei ole ohjaamoa sellaisena kuin ennen. Lentäminen perustuu pitkälle automatisoituihin järjestelmiin, jotka hoitavat normaalin lennon itsenäisesti. Taustalla toimii kuitenkin etävalvomo, jossa useita lentoja seurataan samanaikaisesti. Järjestelmä sisältää useita varajärjestelmiä ja toimintamalleja erilaisiin poikkeustilanteisiin.

Nousu tapahtuu pehmeästi ja lähes äänettömästi. Sähkökoneen suorituskyky on optimoitu lyhyille reiteille, ja lentämäni yhteys sopii sille erinomaisesti.

Lennon aikana kone hyödyntää useita rinnakkaisia paikannus- ja tilannetietojärjestelmiä: satelliittipaikannuksen lisäksi käytössä on lukuisia muita järjestelmiä. Jokainen kone lähettää ja vastaanottaa tietoa. Tämä mahdollistaa erittäin tarkan tilannekuvan ilmatilasta.

Kaupalliselle liikenteelle osoitettu ilmatila toimii pitkälti ennakkosuunnitelmien pohjalta, mutta järjestelmä mukautuu jatkuvasti säähän, liikenteeseen ja muihin tekijöihin. Reittejä optimoidaan lennon aikana, eikä perinteisiä odotuskuvioita juuri synny.
Laskun jälkeen noudan matkatavarani, joka on jo saapunut perille rinnakkaisen rahtidrooniverkon kautta, mikä vähentää lentokoneiden kuormaa.

Vuoteen 2036 mennessä lentäminen ei ole muuttunut täysin automaattiseksi. Ihmisen rooli on siirtynyt ohjaamisesta valvontaan ja järjestelmien hallintaan. Sähköinen lentäminen, autonominen liikenne ja verkottunut ilmatila muodostavat kokonaisuuden, jossa matkustaminen on ennen kaikkea sujuvaa – ja lähes näkymätöntä osaa arkea.

No, vaikka asiat eivät olisikaan kymmenen vuoden kuluttua ihan näin, tarvitaan ilmailun kehittämiseen rohkea visio, jota kohti lähdetään systemaattisesti etenemään niin, että tarvittaessa suuntaa voidaan aina ketterästi korjata.

Harrasteilmailu tarvitsee rinnalleen toimivan kaupallisen ilmailun ja kaupallinen ilmailu vaatii kehittyäkseen innokkaita harrasteilmailijoita, jotka uskaltavat ajatella ja tehdä asioita laatikon ulkopuolella. Siksi ilmailuliitonkin pitäisi suunnata katsettaan ilmailun kehittämiseen kuitenkin niin, että huolehditaan kaikkien ilmailun harrastelajien elintilasta.

Kirjoittaja Timo Kasurinen on Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen.