Kerhojen kesätapahtumat näkyivät liiton somessa
Ilmailuliiton kesätyöntekijä Miia Happonen matkasi tuhansia kilometrejä kentältä toiselle ja taltioi kesän ilmailutapahtumia liiton someen. Tulija otettiin lämpimästi vastaan, ja hän koki, ettei ilmailu ole vain lentämistä vaan yhteisö, jossa ihmiset auttavat toisiaan.
Kun aloitin kesäni Ilmailuliiton kesäsomettajana, tiesin, että edessä olisi mielenkiintoinen kesä. Saisin kiertää ilmailutapahtumia ympäri Suomea ja tuoda sosiaalisessa mediassa esille harrastajia, kerhoja ja ilmailun monipuolisuutta suoraan lentopaikoilta. Kesä matkustaen ympäri Suomea, tutustuen uusiin ihmisiin ja kokien erilaisia ilmailulajeja. Voisiko kesätyöltä toivoa enempää?
Silti fiilikseni olivat ristiriitaiset. Mietin, miten matkustaminen julkisilla onnistuisi: jäisinkö maantien varteen odottamaan bussia, jota ei koskaan tule? Matkustaisinko satoja kilometrejä vain nähdäkseni, kuinka tapahtuma peruttiin sääolosuhteiden vuoksi?
Minulla ei myöskään ole omaa ilmailutaustaa, joten pohdin etukäteen, millaisen vastaanoton saisin lentopaikoilla.
Jännitys hävisi kuitenkin saman tien, kun astelin junasta Tampereen asemalle. Vastassa oli kaksi hymyilevää lentäjää valmiina viemään minut Teiskon lentokentälle, jossa Tampereen Lentokerho järjesti tapahtumaa yhdessä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry kanssa. Auringonpaiste, makkaran tuoksu ja lasten innostus päästä lentämään loivat tunnelman, jossa ulkopuolisuuden tunne katosi hetkessä. Ensimmäinen reissu opetti, millaisia ilmailijat ovat: rentoja, vieraanvaraisia ja valmiita kertomaan harrastuksestaan kaiken.
Päivän päätteeksi jännitys palasi hetkeksi, mutta aivan uudesta syystä. Löysin itseni moottorilentokoneen kyydistä ensimmäistä kertaa. Vaikka taisin jättää penkkiin kynsieni muotoiset painaumat, maisemat veivät nopeasti huomion. Tampere näyttää aivan erilaiselta, kun sitä saa katsella yläilmoista. Kesän aikana pääsin myöhemmin myös purjelennolle Räyskälässä. Se oli jälleen uusi ja jännittävä kokemus, mutta tällä kertaa osa jännityksestä hälveni jo sillä, että mietin, miten hienoja kuvia lennosta saisi someen. Nämä lennot ovat sellaisia kokemuksia, jotka tulevat pysymään mielessä lopun elämää.
Uusia kokemuksia kohti
Kesän aikana jokainen matka tuntui vievän aivan uuteen maailmaan. Tampereella pääsin seuraamaan Ultrahack-tapahtuman vauhdikasta FPV-dronekilpailua, jossa haasteena oli yrittää saada drone kiinni kameralla. Paattisten lennokkikentällä sain puolestani kokeilla lennokin ohjaamista itse. En tiedä, kuinka paljon lopulta todella itse ohjasin, mutta hauskaa ainakin oli. Samalla opin jälleen, kuinka monipuolinen ilmailuharrastus on ja miten paljon osaamista yksikin laji pitelee sisällään.
Räyskälä jäi mieleen myös aivan erityisestä syystä. Sinne pääseminen julkisilla ei ollut kaikkein helpointa, mutta kuten niin monta kertaa kesän aikana, ilmailijat pitivät huolen siitä, ettei matka jäänyt kesken. Sain kyydin kentälle ja majoituksen leirintäalueelta. Jo ensimmäisen illan aikana tuntui siltä kuin olisin ollut osa porukkaa paljon pidempäänkin. Räyskälässä korostui erityisesti yhteisöllisyys – se, kuinka moni ihminen tekee töitä sen eteen, että kilpailut, leirit ja tavallinen harrastuspäivä voivat onnistua.
Saman yhteisöllisyyden huomasin kaikkialla, minne kesän aikana matkustin. Pudasjärvellä kuuntelin tarinoita vuosikymmenten takaa ja tutustuin Moskiitorallin tunnelmaan. Utissa pääsin seuraamaan laskuvarjohyppääjien arkea ja huomasin nopeasti, että jokaisella lajilla on aivan oma sanastonsa ja kulttuurinsa. Hyvinkäällä Ilmailupäivässä näin yhdellä kentällä purjelentoa, moottorilentoa, gyrokoptereita ja monia muita ilmailumuotoja. Jokaisella kentällä oli oma historiansa, omat perinteensä ja omat tarinansa, mutta tunnelmassa oli jotain yhteistä.
En missään vaiheessa kesää tuntenut oloani ulkopuoliseksi. Tuntui enemmänkin siltä, että joka kerta junasta astuessani astuin samalla uuteen yhteisöön. Opin uusia asioita, kuulin uusia sisäpiirin vitsejä ja tutustuin uuteen sanastoon. Se onkin ollut yksi tämän työn parhaista puolista. Olen saanut nähdä läheltä, kuinka valtava määrä tietoa, taitoa ja kokemusta suomalaisilta lentopaikoilta löytyy. Kentälle on ollut helppo saapua tällaisena keltanokkana, koska tiesin, että vastassa olisi aina ihmisiä, jotka haluavat opettaa, neuvoa ja kertoa lisää.
Ilmailua harrastetaan yhdessä
Kesän aikana olen saanut huomata myös sen, ettei ilmailu ole koskaan yhden ihmisen harrastus. Kisat ja tapahtumat eivät synny tyhjästä, nurmikko ei leikkaa itseään eikä purjekonetta hinata ilmaan yksin. Harrastus tarvitsee vastuuhenkilöitä, hinaajia, korjaajia, opettajia, tuomareita, kuvaajia, vapaaehtoisia ja lukemattomia muita tekijöitä. Juuri heidän ansiostaan ilmailu voi hyvin ja uusia harrastajia voidaan ottaa mukaan.
On ollut suuri ilo saada viettää kesä suomalaisen ilmailun parissa. Olen nähnyt upeita maisemia, kokenut unohtumattomia lentoja ja ennen kaikkea tavannut valtavan määrän hienoja ihmisiä. Jos kesästä jäi yksi päällimmäinen ajatus mieleen, se on tämä: ilmailu ei ole vain lentämistä. Se on yhteisö, jossa ihmiset auttavat toisiaan, jakavat osaamistaan ja ottavat uudet tulijat lämpimästi vastaan.
Kiitos kaikille kerhoille, vapaaehtoisille ja ilmailijoille, joiden kanssa sain kesän aikana kohdata. Te olette tehneet tästä kesästä ikimuistoisen.
Matkaan siis!
4.6 Fööni, Helsinki
7.6 Teiskon lentokenttä, Tampere
10.6 Nokia-areena, Tampere
11.-12.6. Räyskälän lentokenttä, Loppi
13.6. Paattisten lennokkikenttä, Turku
30.6. Pudasjärven lentokenttä, Pudasjärvi
03.7. Utin lentoasema, Kouvola
11.7. Hyvinkään lentoasema, Hyvinkää
13.7. “Kaatis” Kihun lennokkikenttä, Kuopio
16.7. “Kaatis” Kihun lennokkikenttä, Kuopio
24.7. Seinäjoen lentoasema, Seinäjoki
25.7. Kurjennevan lennokkikenttä, Seinäjoki
… ja matka jatkuu 30.8. saakka.
4.6.–25.7.
Junalla: 4666,6 km
Autolla ja bussilla: 557,4 km
Pyörällä: 43,2 km
