Kroatian ”kotikerhostani” oli noutaja paikalla, kun saavuin aamutuimaan Helsingistä Ljubljanaan. Ilman näiden kroatialaisten hyppykavereiden apua olisi lähes mahdotonta hoitaa tällaista kisahässäkkää siedettävästi. Saan jättää ylimääräiset tavarat odottelemaan sinne, siellä on aina majoitus odottamassa ja nyt sponssiautonikin vietti kisatauon heidän lentokonehallissaan.
Oman joukkueen italialaiset taas pitävät huolta viihtyvyydestäni ja seurasta kisojen aikana. Samoin lähes missäpäin Eurooppaa tahansa pystyn tukeutumaan tarvittaessa hyppykavereihin. Ainoa ongelma on, miten pystyisin korvaamaan joskus kaiken avun, mitä olen vuosien varrella saanut.
No, tällä kertaa sain kuitenkin tarjota noutajalleni, Bojanille kyydin Italiaan, kun kävimme ensin hakemassa Jumpyn hangaarista. Niinpä olimme seitsemän tunnin päästä siitä, kun olin saapunut Sloveniaan noutaneet Kroatiasta auton ja istuimme Bellunossa Italiassa hyppykopterissa! Parin harjoitushypyn jälkeen alkoi kyllä jo punkka kutsua, kun oli paikallista aikaa kolmen aikaan aamulla herännyt kotona Utissa. Sain oman ”minicamperini” parkkiin joukkuetoverini Corradon oikean camperin eteen, joten jaoimme pihapiirin, jossa oli tarpeen mukaan pastat ja mutteripannuespressot katettuna.
Jälleen näytti olevan se hetki kesästä, kun alan tehdä perusvirhettä hyppäämiseeni tajuamatta sitä itse. Lähestymiskulman loiventaminen meni pikkuhiljaa överiksi ja kaikki hypyt alkoivat tippua hieman vajaan makuisiksi. Niinpä kahdella kisahypyllä kävi niin, että aika kuosissaan oleva takalistoni osui patjalle nanosekunnin ennen maalin päällä olevaa kantapäätä ja siitä palkkiona on maksimisuoritus 16 cm, millä saa pilattua sekä omkan että joukkueen kisan. Nämä totaaliset epäonnistumiset ovat melko shokeeraavia ja niiden tuomaa pettymystä ei pyyhitä ihan helpolla pois! Ihan turha tulla lohduttelemaan, että ei se mitään ja kyllä se siitä ja tämähän on vaan urheilua ynnä muuta ”bullshittiä”. Oikeassahan lohduttelijat on mutta sillä hetkellä harmitus ja itseruoskinta ovat vaan niin päällä, että parempi antaa urheilijan olla vaan rauhassa siihen asti, kun hän haluaa itse ehkä avautua asiasta.
No, joukkuetovereiden sekä videoiden opastuksella saatiin viimeisille hypyille kulmat taas mallilleen, mikä oli myöhäistä tähän kisaan nähden mutta toivottavasti kantaa hedelmää elokuun lopulla Bulgarian MM-kisoissa, mikä tietysti on kauden ja ehkä koko urani tärkein kisa! Sitä ennen lähdettiin kuitenkin muutaman päivän huoltotauon jälkeen itselleni aivan uusiin hyppymaisemiin.
Itäisillä mailla
Olin jälleen etuoikeutettu pitämään muutaman päivän huoltotauon Grobnikin kentän laidalla Rijekassa, mikä muutenkin oli seuraavan etapin matkan varrella. Välipäivänä pääsin viimein myös odotetulle hylkysukellukselle Kostrena Divivg Centerin Bojanin kanssa. Lieneekö kolmessakympissä ollut 12 asteinen vesi ollut syynä siihen, että lähtiessäni keskiviikkoaamuna ajamaan Belgradia kohti oli puheääni kadonnut jonkinasteisen helleflunssan myötä? Mielenkiintoista hoitaa rajaselvittelyjä kuiskaamalla!
Määränpäänä oli Romanian puolella oleva Brasov, jonka läheisyydessä hypättiin Itä-Euroopan cupin osakilpailu, johon YYA-hengessä myös jonkun suomalaisen on hyvä joskus osallistua. Teoriassa olisin pystynyt ajamaan tuon 800 kilometrin pätkän yhdessä päivässä mutta jo kolmen tunnin odotus Serbian rajalla vesitti tuon tavoitteen. Myös Kroatian erinomaisten moottoriteiden jälkeen ajelu Serbian nelikaistaisella Tyrrintiellä ei ollut omiaan pitämään tavoiteltua matkavauhtia yllä. Iltamyöhään sain kuitenkin keploteltua Jumpyn takaisin unionin puolelle, Romaniaan ja puolilta öin oli pakko käydä nukkumaan jollain Timisoaran esikaupunkialueen huoltoaseman pihassa, ennakkovaroituksista huolimatta. Vältyin kuitenkin jälleen kerran ryöstömurhalta ja pääsin jatkamaan hidasta matkantekoa Romanian idyllisten pikkukylien läpi Brasovia kohti.
Kannattaa muuten ihan oikeasti ajella nopeusrajoitusten mukaan noilla seuduilla, sillä nopeusvalvontaa oli havaittavissa tasaisin välein ja ylinopeudesta tuskin huomautuksella selviää! Muuten taas nuo yöpymiset huoltsikoiden rekkaparkeissa ja kaikki asioiminen viranomaisten sekä paikallisten kanssa on kohdallani sujunut kaikissa maissa oikein hyvin ja vaikka jotain pientä säätöä on ollut, siitä on aina puhumalla selvinnyt.
Niinpä sitten saavuin ”Mäpsmiin” johdattamana torstai-iltapäivällä 16 kilometrin päässä Brasowista sijaitsevalle Zarnestin (Piatra Craiului) kentälle edelleen ilman ääntä. Muutama hyppääjä oli juuri pakkaamassa varjoaan, joista yksi oli yllättäen vanha kanadalainen hyppykaverini Jim Patterson, joka oli saapunut jälleen vaimonsa kanssa pariksi kuukaudeksi Eurooppaan pääkohteena tulevat Bulgarian MM-kisat. Paikalla oli myös Romanian naisten joukkueen Gabi ja yhtä yllättäen hänen miehensä omisti kyseisen lentokentän ja oli kisojen järjestäjä. Niinpä sain taas vanhojen yhteyksien kautta asiat nopeasti järjestykseen odotettua paremman majoituksenkin myötä!
Kentän omistaja, Catalina Balascau, on sekä hyppääjä että vähän kaikkien lentolaitteiden lentäjä ja kouluttaja. Kentällä vierailee lentäjiä ympäri Eurooppaa ja Catalina pystyy järjestämään sujuvasti maakuljetukset sekä majoitukset tarvitseville ilmailijoille. Koneen vuokraaminen ei romanialaisten säännösten mukaan onnistu mutta ilmaan pääsee halutessa joko omistajan tai muun paikallisen lentäjän kanssa. Omalla koneella liikkuville tiedoksi, että kyseessä on 600 metrin nurmikenttä.
Uni olisi majoitukseen saavuttua maittanut mutta äänen tukahduttanut lima alkoi irrota ja yö sujui melkoisesti yskien. Sen verran oli kuitenkin aamusta potkua, että kävin vetämässä yhden treeninollan kentällä ja sain samalla korkattua uuden hyppymaan. Nyt olen hypännyt kahdessakymmenessäkuudessa valtiossa ja parin viikon päästä Bulgariasta napsahtaa vielä yksi lisää. Saattaa olla, että ryhdyn jossain vaiheessa ”maabongariksi”.
Kesäflunssa ja muutama yskien valvottu yö veivät parhaan keskittymisen mutta varjon ohjaaminen sujui taas entiseen malliin ja tason ollessa hieman länsikisoja matalampi sijoitukseksi tuli seitsemäs, mikä on kuitenkin ihan tyydyttävä ottaen huomioon, että kisaan osalistui mm. Romanian, Unkarin ja Puolan maajoukkuehyppääjiä.
Nyt onkin vuorossa neljän päivän ”Eurooppa-loma”, kun käyn noutamassa vaimon illalla Bukarestin kentältä. Yhteiset lomamme ovat olleet viime aikoina sellaisia, että olen ollut vaimoa vastassa lentokentillä eri puolilla maailmaa ja palauttanut hänet ajastaan sinne jääden itse jatkamaan joko hyppäämistä tai sukeltamista. Miniloman jälkeen oma reittini jatkuukin kohti kesän päänäyttämöä, Bulgarian Montanaa, jossa parin viikon treenisetin jälkeen kisataan maailmanmestaruussijoituksista.
