Mittariston päällä komeilee B737NG-autopilotin kopio. Jutussa mainittu kinkkulämpömittari näkyy kapteenin puoleisessa yläpaneelissa kolmioikkunan yläpuolella.
Super Caravelle oli sotilaskapellimestari Raine Ampujan lapsuudessa hienointa, mitä hän tiesi. Nyt hän tekee nostalgiamatkoja itse rakentamallaan Caravelle-simulaattorilla.
Kone kaartaa ketterästi vuorten välisessä laaksossa ja aloittaa lähestymisen Innsbruckin kentälle. Reitti kulkee yli kaupungin kirkontornien, kaiuttimista kuuluvat tavanomaiset lähestymislennon äänet, myös matkustamon puolella kuuluvat juuri ennen laskeutumista annettavat vakiokuulutukset.
Lopulta kone leijuu kiitoradan pinnassa. Renkaiden koskettaessa asfalttia kapteenin paikalla istuva Raine Ampuja kääntää ensin ilmajarrut yläasentoon ja käynnistää sitten moottorijarrutuksen. Koneen pysähdyttyä hän toivottaa vieraansa tervetulleeksi Innsbruckiin.
Valojen syttyessä palaamme yläilmoista todellisuuteen eli Ampujan lentosimulaattoriin. Puurimoista, vanerilevyistä, muoviosista, LCD-näytöistä ja muusta elektroniikasta kasattu aidon näköinen Super Caravellen ohjaamo on ahdettu järvenpääläisestä teollisuuskiinteistöstä vuokratun askeettisen työhuoneen nurkkaan. Ohjaamon eteen on sijoitettu kulmittain kolme jättikokoista LCD-näyttöä, jotka tarjoavat lentäjälle lennonaikaiset maisemat.
Illuusio lentämisestä on suorastaan maaginen, vaikka betonilattialle sijoitettu ohjaamo pysyykin visusti paikallaan. Näkö- ja kuulovaikutelma riittävät vaikutelman luomiseen.
Kone saapuu Innsbruckin lentokentän ILS-säteelle.
Uuden ajan airut
Ei ollut sattumaa, että Ampuja rakensi lentosimulaattorinsa juuri Super Caravellen ohjaamoksi. Hänen lapsuutensa hienoimpia lentokoneita olivat vuonna 1960 Aerolla käyttöön otetut Höyry-Caravellet, jotka vaihtuivat 1964 Super Caravelle -versioiksi.
Ranskalaiskoneiden muotoilu ja tekniikka näyttivät ilmailulle suuntaa pitkälle tulevaisuuteen ja Ampujan Esa-isä työskenteli Finnairilla niiden parissa opettaen myös lentokonetekniikkaa ilmailuopistossa. Ampujilla oli kotona Caravellen manuaaleja ja paljon niiden lentämiseen ja huoltamiseen liittyvää kirjallisuutta. Niiden kautta hänelle kehittyi laajempaa ymmärrystä Caravelle-koneiden ominaisuuksista ja myös ilmailusta ja lentämisestä.
”Haaveilin nuorena lentäjän urasta, mutta likinäköisyyteni esti näiden unelmien toteutumisen. Lopulta musiikki vei murrosiässä mukanaan, ja ilmailu jäi rakkaaksi harrastukseksi ja kiinnostuksen kohteeksi”, Ampuja kertoo.
Kaappari-elokuva käynnistäjänä
Heti, kun ensimmäiset kotitietokoneet kehittyivät 1990-luvulla tarpeeksi tehokkaiksi, Ampuja hankki lentosimulaattoriohjelman ja alkoi ottaa tuntumaa lentämiseen. Ohjelmat ja niiden tuottama grafiikka kehittyivät hiljalleen yhä todentuntuisemmiksi ja tarjosivat lennettäväksi myös Caravellen ohjaamonäkymän.
Tietokoneruudun, näppäimistön ja peliohjaimen kanssa lentäminen ei kuitenkaan ajan mittaan tuntunut riittävän todentuntuiselta. Ampuja alkoikin suunnitella varsinaisen lentosimulaattorin rakentamista, jossa tietokoneella pyörivää ohjelmistoa täydennettäisiin kapteenin puolen hallintapaneeleilla ja -katkaisimilla, jotka olisivat oikean tuntuisina oikeilla paikoillaan.
Ampujalla oli jo kotona muutama alkuperäinen mittari. Lisäksi hän oli yhteydessä lentäjä Antti Hyväriseen, jolla oli Caravellen osia.
”Vain vähän sen jälkeen Hyväristä lähestyi Kaappari-elokuvan tuotantoryhmä, jonka hän sitten usutti minun kimppuuni”, Ampuja muistelee.
”Yhdistimme voimamme: minä osallistuin heidän kanssaan ohjaamon lavasteen rakentamiseen, ja lavaste jäi kuvausten päätyttyä minulle. Siten mallista tuli vähän tarkempi kuin filmissä olisi välttämättä tarvittu, ja pystyin aikanaan käyttämään sitä soveltuvilta osiltaan simulaattorini pohjana.”
Elokuva kuvasi tapahtumasarjan, jossa Aarno Lamminparras kaappasi syyskuussa 1978 Finnairin Oulun-koneen miehistöineen ja matkustajineen 19 tunniksi ja lennätti sitä päämäärättä ympäriinsä Pohjois-Eurooppaa.
Ampuja hyödynsi tuttaviensa osaamista filmissä näkyvän ohjaamon rakentamisessa. Erityisen tyytyväinen hän on ohjaamon yläpaneeliin. Se mallinnettiin Ilmailumuseolla säilytettävästä alkuperäisestä Super Caravellen simulaattorista, jota käytettiin muutenkin Ampujan ohjaamon esikuvana.
”Ilmailumuseon simulaattoria ei voitu käyttää kuvauksiin, koska kameroilla ei olisi päässyt sen sisälle. Me siis porasimme, sahasimme ja kokosimme tämän ohjaamon lavastaja Pirjo Rossin johdolla”, Ampuja kertoo.
”Halusimme tavoittaa Caravellen alkuperäisen hengen – emme tehdä pikkutarkkaa kopiota. Mittarien toiminta on mallinnettu sen takia niiden sirisevää äänimaailmaa myöten, ja äänimiljöössä on muutenkin paljon itse tehtyjä elementtejä.”
Suurin ero alkuperäiseen Super Caravellen ohjaamoon verrattuna on Boeingin autopilotti – jollaisia tosin oli jälkiasennettuna viimeisissä lentäneissä Caravelleissa.
”Kaappari-elokuvassa lentokapteenia esittäneen Aake Kallialan pään kohdalla kattopaneelissa näkyy kinkkulämpömittari, jonka asetimme siihen ihan piruuttaan. Siitä ei ole tullut palautetta edes Caravelle-harrastajilta, jotka yleensä ovat tarkkoja yksityiskohdista.”
Yläpaneeli on laserkaiverrettu kopio Ilmailumuseon Caravelle-simulaattorista.
Ohjaussauva Innsbruckin lähestymiskartan alla on 3D-tulostettu jäljennös alkuperäisestä.
Käsityötä ja ohjelmointia
Simulaattori on yhdistelmä tietotekniikkaa ja mekaanisia laitteita, jotka on saatava keskustelemaan keskenään. Keskeiset mittaristot on toteutettu aidonnäköisinä virtuaalimittareina kolmelle LCD-näytölle, joiden päälle on teipattu alkuperäisiä lentäjän edessä olevia mittaripaneeleita muistuttavat maskit. Mittarit näkyvät teippauksiin leikatuista rei’istä.
Ampuja kertoo, että kymmenien mittareiden toteuttaminen mekaanisina olisi ollut kallista ja hankalaa. Oikeille paikoilleen sijoitetut ohjaussauvat, katkaisimet, merkkivalot ja säätimet tarjoavat sen sijaan aidon mekaanisen tuntuman. Ohjaussauvat ja iso osa katkaisijoista ja merkkivaloista on 3D-tulostettu alkuperäisen mallin mukaisiksi.
Järjestelmää ohjaamaan tarvitaan vain yksi tietokone ja siinä pyörivä P3D-ohjelmisto. Mekaaniset kytkimet ja merkkivalot on kytketty järjestelmään lisäkorteilla, jotka Ampuja on itse ohjelmoinut toimimaan ohjelmiston tarjoamien rajapintojen kanssa.
Matkustamolle, kentän liikenteelle ja lennonjohdolle tarvitaan lisäksi omat apuohjelmansa.
Perusohjelmisto maksaa vain muutamia kymppejä, mutta lentokenttien maisemat ja vastaavat lisäosat on ostettava erikseen. Ampujan kovalevyllä on keskeisten kenttien lisäksi kauniita ja näyttäviä paikkoja, kuten Hongkongin vanha Kai Takin kenttä, Dubrovnik, Funchal ja Innsbruck.
”Minun Seutulassani komeilevat edelleenkin jo puretut kaarihallit, joissa isä työskenteli. Samoin silloin tällöin vastaan saattaa lennellä Spearairin väreissä oleva DC-8”, Ampuja kertoo.
”Maisemiin voi liittää jopa ohi kulkevia junia ja lentokoneita, mikä kyllä kuluttaa tietokoneen laskentatehoa. Jokaista kiveä tai kantoa ei kuitenkaan voi näyttää tai maisema alkaa nykiä.”
DC9:n aito sulakepaneeli on luomassa tunnelmaa.
Todistetusti aidon tuntuinen
Ampujan simulaattorissa vierailleet lentäjätutut ovat kehuneet sen lentotuntumaa aidon oloiseksi. Tanskalaisella Sterling Airlinesilla Caravellea aikoinaan lentänyt kaveri suorastaan pyyhki silmäkulmiaan jälleennäkemisen tunnelmissa.
Nykyisiin suihkukoneisiin verrattuna isosiipisen ja erittäin tehokkailla ilmajarruilla varustetun Super Caravellen tavasta reagoida ohjaimiin on tuhansia tarinoita.
”Laskutelineen telipyörien ansiosta sillä laskeutuminen oli äärimmäisen pehmeää. Samoin moottorien ääni kuului ohjaamoon vaimeana, sillä ne oli sijoitettu rungon takaosaan. Lentäjät ovat muistelleet, että kiitoradalla piti joskus oikein katsomalla katsoa, liikkuiko kone vielä.”
Simulaattori ei koskaan tule valmiiksi, ja juuri se tekee harrastamisesta niin kiehtovaa.
”Harrastaja voi itse päättää kaikesta, myös ajankäytöstään. Lähiaikoina muutan muutaman virtuaalimittarin aidomman näköiseksi, ja ehkä asennan ohjaamoon muutaman mekaanisenkin mittarin tuomaan tunnelmaa”, Raine Ampuja suunnittelee.
Päällimmäisenä alkuperäinen keinohorisontti ja sen alla HSI. Korry-kytkin on sekin Caravellesta.
